keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

8. haastepäivä

AAMU



Ajattelin aamuni alottaa normaalisti ensin aamukahvilla ja -palalla, mutta ton pojan maha piti niin hirveetä ilmaääntä, että pakkohan se oli lähteä samantein ulos kun vaan sai ittensä puettua. Muutenkin tuntuu, että aamut alkaa pirun hitaasti ja koko päivä on pelkkää lyllertämistä. Välillä on olo, että on ihan patalaiska eikä mitään sais tehtyä, vaikka koko ajanhan sitä tulee tehtyä vaikka mitä ja koirankin kanssa tulee liikuttua kuitenki semmosesta 45 minuutista pariin tuntiin per päivä. Että ei sitä ihan kuitenkaan toimettomaks voi sitten sanoa. Oliskin kiva, kun olis semmonen, että pystyis kattelemaan joitain sarjoja vaan taikka lukea eri kirjoja, mutta mulle iskee heti tarve päästä tekemään käsillä jotain ja touhuumaan jotain ihan muuta. Tosiaan en tiedä monta kertaa olen jonkun leffankin aikana lähteny tiskaamaan.. Jonkinlaista malttamattomuutta vissiin.

PÄIVÄ


Koirakin tais olla vielä vähän poikki mökkireissusta, mikä oli mun kannalta vaan ihan hyvä.



Sain kolme koneellista pyykkiä pyöritettyä ja tiskejä puhtaammaks. On se kamalaa, kun mökiltä tuli, niin aivan kaikki mitä siellä mukana oli, meni pyykkiin. Talvitakki ja itse kassi pääsi parvekkeelle tuulettumaan. En tiedä johtuuko raskaudesta, mutta niin etovan olon teki se haju, että! Tuntuu kyllä välillä muutenkin, että menisin jostain poliisikoirasta tällä hajuaistilla. Se nyt on aina ollu tosi tarkka migreenin takia varmaankin, mutta nyt raskaana se on ollu jotain uskomattoman tarkkaa. 

TÄRKEINTÄ



Voitteko kuvitella, että tää on meillä se tärkein ja rakkain. Mmmm, täynnä hiuksia, kuolaa, kuraa, multaa ja kaikenlaista muuta paskaa! Mutta se on se tärkein!

Itse Tärkeys! ♥

RUOKA



Tänään väsäilin jauhelihapihvejä, ei mitään kauniita, mutta oli ne ihan hyviä. Sitten mulla on joku ihme himo noihin lohkoperunoihin ja tulee niitä tehtyä ehkä vähän liikaakin. Pihvejä jäi vielä huomiseksi, mutta ehkä mä yritän jotain muuta saada aikaan niiden kanssa kun noita lohkoja.


Ja herkkuperseenä kaupasta tarttu mukaan tietty laskiaispullat.


PÄIVÄN KUVA



Pieni poika ♥

ILTA



Ja ruokottomasti päivät menyyt vatsalla. En vaan voi käsittää, miten saan joka päivä paitani siihen kuntoon, että se joutaa pesuun. Aiemmin ne oli kaikki rinnuksilla, mutta ei enää. Tän päivän lopetan hieman lyhyeen, koska tein nyt nää kaikki kolme haastepäivää kerralla. Meni siihenkin parisen tuntia, enkä tajua edes että miten. Ehkä syytän vaan tätä hiton hidasta nettiä. Kohta kuitenkin sekin asia muuttuu, kun haen 4G mokkulan liikkeestä kotiin, kunhan saan toisen netin siirrettyä sinne onnistuneesti. Että sitä odotellessa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti