perjantai 28. helmikuuta 2014

3. haastepäivä

AAMU

Aamu alko tietysti lenkillä, niinkuin aina
PÄIVÄ




Aamulenkin yhteydessä mentiin mun tätiä vastaan bussipysäkille, josta suunnattiin takas meille. Päivä meni luita syöden, kahvitellen, herkutellen ja sain mä kukkiakin!

HIUKSET


Mun laittamattomista hiuksista saatte vaikka joka päivä kuvaa, mutta täytyy sanoa, etten tätä aknearpinaamaa jaksa kyllä kuvailla ilman meikkiä edes teidän mielihyvänne vuoks. Itse en sitä myöskään jaksa  pällistellä, eikä tosiaan ole mikään kovin kuvattava olo sillon, joten naamakuvaa tulee vain meikillä. Ja olenko sitte pinnallinen. Ihan oikeasti.

RUOKA



Hitto, toi lautaskuva ei kääntyny vaikka yritin. Eihän se nyt perjaatteessa ole väärinpäin, mutta se on silti hyvin häiritsevästi väärinpäin. Tänään oli siis luvassa kanaa riisipedillä. Se on kyllä aina yhtä hyvää, mutta mulla oli tänään hesemieli ja toi yks ketku olikin käyny työaikana hesellä. Ei kuulemma ollut muuta vieressä. Niinpä niin. Hiukan harmitti, kun mielihalut ei päässy toteutumaan. Ja oikeestaan mä tän ääneen sanoin vasta ruokapöydässä, että se siitäkin sitte..

ILTA

Isi-poikia-painia




Loppuilta kulus jätskiä nauttie ja SEL8NNE-elokuvaa kattoen. Luojan kiitos se oli niin dokumenttimainen, että mäkin jaksoin sen hyvin katsoa loppuun asti. Yleensä leffojen aikaan alan adhd:lla, enkä jaksa keskittyä saatika pysy paikallaan. Tää meni hyvin loppuun asti, mutta todettakoon, että mä _vihaan_ kattoa varsinkin suomenkielistä leffaa ihmisen kanssa, joka syö sipsejä! Itse en niistä välitä alkuunkaan, ne yleensä sitä paitsi haisee pahalle ja se pussin rapina ja niiden rouskutus on kyllä ärsyttävintä mitä tiedän. Piste.

Sitten loppuvalitukseen. Ärsyttää, kun paikat on turvotuksesta ihan hiton pinkeinä ja ahdistavina, varsinkin mun pohkeet? Ja ne suonenvedot. Vielä vaan ärsyttävämpää on nää mun kuumat aallot. Hikoon kun mikäkin pieni porsas ja saisin ravata alvariinsa suihkussa, mikäli se mitään ees auttais. En jaksa odottaa oman kropan takasin saamista. Toivon vaan kovin, että nää on raskaudesta johtuvaa ja asia korjaantuu hyvinkin pian pojan synnyttyä.

Nyt kuitenki ihanat viikonloput kaikille ja voikaa raikkaasti ja ilman turvotuksia! ♥ T. Hikisika



torstai 27. helmikuuta 2014

2. haastepäivä

AAMU



"Eeii täs mittää, syö vaa... .."

HIUKSET ILMAN NAAMAA



PÄIVÄ

video




RUOKA


Rufuksen kanssa oltiin mammalassa syötettävinä. Jannen ruokkisin hyvänä avokkina pakastepitsalla.

ILTA






keskiviikko 26. helmikuuta 2014

1. haastepäivä

Tää alko todella huonosti, meinasin koko ajan unohtaa otella kuvia, eikä oikeen mitään niin ihmeellistä ole tapahtunu, että olis edes tehny mieli ottaa niitä kuvia. Pahoittelen myös, että nyt nämä seuraavat päivät tulee kyllä suurimmaks osaks olemaan kännykällä otettuja, kun ei tuota järkkäriä jaksa mukanansa koko ajan kantaa.

Aamu mulla kuitenkin alko jo aamuyöstä puol kahden aikaan, kun sain masentuneen soiton heittäisinkö kaverin toisen ihmisen luo ja mitä mä siinä muuta kun heittämään. Onneks en oo töissä, eikä aamulla ollu mitään pakottavaa menoa. Mitä nyt ajoin jonkun pieneläimen päältä ja voin kertoa, en kilju ikinä, mutta nyt tuli niin korkeelta, että pahaa teki. Itkuhan siinä meinas päästä, mutta ei noilla nopeuksilla paljon ketään väistellä.. raukkaparka! Ensmäinen kerta kai se pitää kaikessa olla.



Ja tässä teille hehkeetä naama-tukka-kuvaa, joka tulee jotain tän tasosta olemaan nää päivät, kun ei oo oikeen mitään menoja. Puhtia ei tunnu löytyvän oikeen mihinkään, varsinkaan tän pärstän kohentamiseen jollei oo pakko.



Päivä meni koneellisisa pestessä, kun oon yrittäny kaikki pojan hommat pestä valmiiksi, ettei semmosista tartte myöhemmin enää stressata. Koira sen sijaan nauttii viilleellä parvekkeella loikoilusta ja onhan sillä tommonen oma narttujen tiirailu ikkunakin.

Ruoka meillä oli tänään hyvin terveellisiä lohkoperunoita ja pihviä. Hyvää se ainaki oli jollei muuta!


Ilta on menny sohvalla telkkaria katellen ja suklaata nauttien.



Ja ihana päänsärkyki on jatkunu taas eilisestä illasta asti eikä näköjään oo tykänny helpottaa Paratabseista tai kylmäpusseista huolimatta, joten mun panostukseni tähän kaikkeen tänään on todella heikkoa tasoa. Pahoittelen.
Huomenna uus päivä!




tiistai 25. helmikuuta 2014

Haasteen orjana

Tota.. vau! Täytyy sanoa, että tosiaankin haasteen orajana ja että tulee olemaan hyvin mielenkiintoista. Sen verta mä oon kamala ihminen, että osallistun tähän vain ensi viikon loppuun asti, eli 12 päivänä. Voin näin kotona ollessa vannoa, että kukaan ei jaksa kattoa päivästä toiseen niitä samoja kuvia ja tekemisiä. :) Toivon jopa etten olis enää yhtenä kappaleena siinä vaiheessa.

Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista: 
AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA.
+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset.

Haaste alkaa seuraavana päivänä, joten tänään joudut vastaamaan rehellisesti kahteenkymmeneen kysymykseen.
1. Mikä on sinun horoskooppi merkkisi? Kaksonen 2. Osaatko valehdella? Valehtelussa on hirveen huono, mutta tommoset arjen valkoset valheet onnistuu, en niin välitä ihmisten tunteiden loukkaamisesta 
3. Pidätkö itseäsi luotettavana? Kyllä 4. Miksi aloitit bloggaamisen? Hmm. Vuosia mietin blogin aloittamista, mutta en oikeen osannut keksiä aihetta ja tää raskaus oli helppo aihe saada tarinaa aikaan 5. Oletko onnellinen? Olen 6. Kadutko jotain asiaa erittäin paljon?  Kyllä kadun muutamia asioita 7. Raha vai rakkaus? Rakkaus ehdottomasti 8. Onni vai terveys? Terveys 9. Olet yksin, sinulla on kylmä. Otat puhelimen käteesi, kelle soittaisit sillä hetkellä? Miehelleni Jannelle 10. Mikä on sinun hurjin unelmasi? En tiedä onko mulla mitään hurjia unelmia, no ehkä aiemmin oli toteuttaa benji- ja tandemhypyt, ne on onneks jo tehty 11. Etsi netistä tämän päivän ennuste koskien horoskooppiasi "Liikut hieman vaarallisilla vesillä, pidä huolta, että tiedät vastapuolesi jonkun verran paremmin. Juttu voi olla rahaan liittyvä asia, hoida se jollakin tavalla kotiin." 
12. Kadehditko ihmisiä? Kyllä mä ehkä joitakin, tai en niinkään ihmisiä, mutta yksittäisiä asioita heidän elämästään ennemminkin 13. Millainen olisi unelma sinä? Kärsivällisempi, liikunnallisempi, järjestelmällisempi, mutta samalla vapautuneempi ja elä hetkessä -tyyppi 14. Kuvittele itsesi 10vuotta eteenpäin. Missä olisit? Mitä tekisit? Meillä olis muutama lapsi, omakotitalo, ehkä toinen koira, hyvä ura ja onnellinen avioliitto 15. Suurin ensi kesän suunnitelma? Äitiyslomasta nauttiminen perheen kanssa 16. Milloin viimeksi itkit? Ystäväni Emilian hautajaisissa viime vuoden loppupuolella, voi olla kyllä että sen jälkeenkin olen itkenyt samasta aiheesta 17. Miksi ihmiset seurustelevat, vaikka sanovat sen olevan hankalaa? Nyt en kyllä tiedä, enkä osaa samaistua tähän 18. Seurusteletko sinä? Jou 19. Haluatko mennä naimisiin? Toivon mukaan tässä parin vuoden sisään 20. Mitä mieltä olet tästä haasteesta? HAASTAVA, mutta mielenkiintoinen
Lisää vielä tähän loppuun viisi tärkeää kuvaa.








Kiitä haasteen antajaa ja kuvaile hänen blogiaan kolmella sanalla.






Kiitos Janikalle haasteesta. Kolme sanaa blogille on selkeä, hyvin kuvallinen ja aktiivinen

Haasta vähintään viisitoista bloggaajaa tekemään tämä haaste. (Näiden haasteiden haastavin tehtävä on etsiä uusia haastettavia, joten suokaa anteeksi, että mä haastoin vaan 7 blogia. Osallistukaa kaikki ihmeessä!)


Zupja
Aleina 
Maamonmuussi 
Linda
Katja
Miss Ruki Ver 



 

perjantai 21. helmikuuta 2014

Keskeneräinen vauvanhuone

Nyt ollaan ehkä jo hieman saavutettu vauvanhuoneen osalta. Tapetit on saatu seinälle ja jopa vaatteita oon päässy pesemään. Vielä oikeestaan ainoo tärkeä mikä puuttuu on lipasto kaikelle tilpehöörille ja sitten se hoitotaso. Myöskin huone kaipaa verhoja ja mattoa. Kaks ympyrämattoa mä kävinkin itseasiassa tänään Askosta hakemassa, mutta ne ei ollu kuitenkaan hyvän kokosia, joten ne pääsi koristamaan meidän vessan lattiaa, ja vessanmatot parvekkeelle. Ehkä uus yritys tossa myöhemmin.



Tapetti näyttää seinällä paremmalta kun mitä mun päässä etukäteen. Joten erittäin tyytyväinen olen!




Sänky ei oo saanu muutakuin koristeita, kun peitto ja pussilakanat on vielä pesemättä. Ja aivan typerä ressi kun en oo vielä keksiny mihin seinille noi kaikki tavarat on menossa. Ehkä kun lipasto saapuu taloon, saan jonkun järkevän ratkasun tähän kaikkeen.




Oon ihan rakastunu noihin Mamas&Papas -tuotteisiin. Suurimmaks osaks niitten värityksen vuoks, mutta muutenkin. Onhan ne ihan saakelin söpöjä!



Vaunut, matkarattaat ja turvakaukalo odottaa omaa hetkeään vielä pojun huoneessa, en kyllä tiedä mihin me ne sitten myöhemmin laitetaan, mutta kaine pääsee eteiseen viemään tilaa ja kulkuväylää.. 

Vaatteitakin sain pestyä, mutta vielä sitä pesemistä riittää. Mulla on vaan hirveä tämmönen addiktio BioLuvilin pesuaine ja Comfortin huuhteluaine yhdistelmään ja oli tosi tylsää saada koneesta tuoksuttomia puhtauksia kuivumaan. Kaipa tähän vaan tarvitsee alkaa tottumaan, kun en kuitenkaan viitsi niitä pojun vaatteisiin käyttää. Omiani en kyllä ala Miniriskillä pesemään, tietty jos nyt oireiluja alkaa tulla, niin sillon tietty, mutta näin jos kaikki menee hyvin niin sitten en.

Huomenna on ihana ja jännittävä päivä tiedossa, mutta siitä lisää kuvien kera myöhemmin. ♥




torstai 20. helmikuuta 2014

Haastetta

Tää on kestäny mulla ihan liian ikuisuuden. Ainoo, että sain kaks samaa haastetta, mutta tietysti eri kysymyksillä, joten mä nyt yhdistelen niistä molemmista 11 kysymystä mihin vastailen. Ja yritän löytää 11 haastettavaa, siitä tulee haastavaa.


Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
6. Kerro kuka sinut haastoi, ei takaisin haastamista


11 asiaa minusta:

1. Oon ihan hirveä herkkuperse, miten semmonen värisörsseli voikin olla niin hyvää ja pelastaa monet päivät
2. Tähän asti olen ollu tosi huono mammalomalainen, kun on tullut enemmänkin valitettua liiasta ajasta, kun että olisin nauttinu olemisesta
3. Aika ajoin synnytys hirvittää ja ahdistaa aivan älyttömästi, se onneks kestää pienen hetken
4. Yritän kovin olla kaikkea muuta kun sitä, että oon ihan hirveen epäjärjestelmällinen, meillä mies tietää tavaroiden olinpaikan
5. Voin joskus herkästi arvostella muita ja siksi kadehdin positiivisia ja kaikesta ihanaa ajattelevia ihmisiä
6. Osaan onneksi nauttia arjen pienistä asioista ja arvostaa niitä
7. Kadehdin myös ihmisiä, jotka osaavat elää hetkessä. Itse murehdin ennakkoon aivan kaikkea ja aivan hiton paljon liikaa
8. Pakko kai se nyt on myöntää, mutta mun yleissivistys on täysin hanurista ja olematon
9. Samoin mun kielitaitoni on hävettävän surkea, enkulla ehkä nyt vielä pärjää
10. Ja oih, rakastan plärätä mainoksia, siks sain nyt luvan olla laittamatta "ei mainoksia" -lappua, vaan sillä ehdolla että mä kanssa hävitän ne mainokset, kun niitä kertyy vinopino. Hehh, niin se luulee
11. Mieheltä pyysin apua, niin sano että kirjota sinne, että sä oot semmonen höntti. Välillä se kyllä nauraa mulle tai pikemminkin, mutta kaipa se on tärkeintä että sillä on hauskaa..


Minulle esitetyt kysymykset:

1.  Jos saisit tehdä työksesi mitä tahansa, mikä olisi unelma-ammattisi?

Varmasti haluaisin olla parturi-kampaaja, maskeeraaja-meikkaaja mitä olen nytkin, mutta keskittyisin maskeeraukseen ja parturi-kampaajasta olisi sivutyönä mulle vaan paljon hyötyä. Myöskin medianomi ja markkinointi kiinnostaa paljon, mutta poliisi on kanssa hyvänä kakkosena!

2. Minne haluaisit matkustaa ja miksi juuri sinne?

Niin. Jenkkeihin haluaisin päästä ja moneenkin eri paikkaan sielä, mutta juuri tää New York, Los Angeles, Miami olis kiva päästä tyyppaamaan. Miksi, en tiedä kun en oo koskaan ollut, kaivaan päästä katsomaan millasta näissä paikoissa on. Hawaii kiinnostais myös kovin.

3. Jos asuntoosi syttyisi tulipalo, minkä tavaran/esineen pelastaisit ensimmäisenä?

Meinasin vastata, että miehen ja koiran, mutta en viitsi niitä esineellistää tän enempää. Varmaankin kännykkä lähtis nopiaan mukaan.

4. Jos voisit muuttua eläimeksi, mikä eläin olisit loppuelämäsi?

Tää on kyllä paha, mutta kyllä joku lintu viehättäis. Voihan sen elämä olla ihan paskaakin.. mene ja tiedä. Ainaki sais lennellä.

 5.  Mikä on paras lahja minkä olet saanut?

Varmasti vaikka mikä, mutta oon kyllä ollut ikionnellinen saamastani järkkäristä, edelleenkin.

6. Mikä on sinun erikoisin/kummallisin taitosi?

Nyt on kyllä niin paha, että pistää miettimään onko mulla mukaan mitään taitoja. En vaan osaa keksiä mitään, mutta mies sanoi, että ilmeily on mun juttu.

7. Jos sinulla on lemmikki tai useampi, kuinka he ovat saaneet nimensä?

Hah. Rufus on saanu itseasiassa nimensä mun entisen poikaystävän irkkikaverin nikistä. Sillon jo tiesin, että kun rotikan otan, se on Rufus. Mies nimen alkuperää tässä asiassa ei tiedä, mutta väliakös tällä. Se on meidän Ruffelipuffeli!

8. Millä nettisivuilla käyt päivittäin?

En voi sanoa käyväni kaikilla nettisivuilla päivittäin, mutta facebook, instagram, blogger, feissarimokat (aina tiistaisin ja torstaisin kun tulee uudet mokat) ja iltalehti kuuluu näihin käytyimpiin sivustoihin ja sovelluksiin.

9. Mitä tv-sarjoja kaikkien pitäisi mielestäsi seurata?

Ihan näin en voi sanoa, mutta mun suosikkeihin kuuluu tällä hetkellä Teiniäidit (joka kyllä loppus) ja tietysti Satuhäät! Satuhäitä suosittelen ainakin hyvää viihdettä haluaville ihmisille!

10. Oletko hukannut jotain, jonka hukkaaminen harmittaa sinua edelleen? Jos, niin mitä?

Pakko sanoa etten nyt kyllä muista mitään niin ihmeellistä tai tärkeää, joka harmittais edelleenkin. Kaikenlaista kyllä oon elämäni aikana hukannut, tämmönen lahopää kun olen. 

11. Mitä erityistä tapahtui syntymäpäivänäsi? (googlaaminen sallittu)

En kyllä nopeella googeloimisella löytäny mitään kummallista. Mutta lasketaan nyt mun syntyminen sitten erityiseksi.

(Voi ja nyt huomasin, että olin katsonut toisesta blogista mulle tarkoitetut kysymyksen väärästä sarakkeesta, pahoittelut)


Kysymykseni sinulle:

1. Millaisista asioista kadehdit muita ihmisiä?
2. Onko elämässäsi paljon asioita, jotka olisit halunnut jättää näin jälkikäteen mietittynä tekemättä?
3. Mitä haluaisit saavuttaa elämässäsi?
4. Kerro niksi, jolla helpotat omaa arkeasi.
 5. Saatko iloa muiden epäonnesta?
6. Kerro jokin paha tapasi.
7. Anna jokin neuvo hyvään elämään.
8. Millainen olisi ihanne miehesi/naisesi?
9. Näytätkö/kerrotko somessa elämästäsi vain hyvät ja ihanat puolet?
10. Millaiset ovat päivittäiset kaunistautumisrutiinisi?
11. Miten ajattelet muiden ihmisten näkevän sinut?

Huhheijaa. Ei tässä onneks menny kun muutama viikko koko hommassa, mutta yritin nyt keksiä jotain hieman kiperimpiä kysymyksiä. 


Haastetut:



Ei voi sanoa muuta kun että olipas hankalaa keksiä haastettuja, mutta ainakin osus monta kivaa uutta blogia silmään! Eikun täyttelemään.




lauantai 15. helmikuuta 2014

Mammaloman alkua

Mulla on ollu kauhee morkkis postattomuudesta, varsinkin kun on pitäny saada aikaan vastata kahteen haasteeseen, mutta mulla on täällä nettiongelma. Meillä ei ole täällä uudessa kämpässä nettiä, kun se vanha on pitäny siirtää liikkeeseen, jollon ottaisin sieltä kotiin 4G-mokkulan. Tabletilla jos oon yrittäny nettiä jakaa, ei onnistu. Mun oman kännykän netti on sanonu ittes irti, enkä meinaa mihinkään sillä enää päästä. Ainoa, millä tänne pääsen, on miehen kännykän kautta, mutta kun olis mies joskus kotona!  Hitto vie..

Viime maanantaina, mun viimeisenä työpäivänä kuitenkin kirjoitin postauksen, mutta onneks vielä sillon mietin, että pikku fiksausta ja sitten julkasu. On kyllä sen verta ahdistustekstiä ja valitusta tulevasta mamalomasta, että parempi vaan etten koskaan sitä kokonaisuudessaan julkassut.

"Pitäis varmaan jonkunlainen sairaalakassi pakata. Mutta eihän pojan huone oo vielä läheskään valmis, ei meillä oo sille edes pussilakanoita, peittoa tai tyynyä. En oo mitään vauvan vaatteita pessy, vaan ne on edelleenkin kaikissa ihme muovikasseissa ja laatikoissa. En oo mitään voiteita, vaippoja tai muita tarvikkeitakaan vielä hommannu. Kämppäkin näyttää ihan tornadon uhrilta, kun lauantaina maalailtiin pojan huonetta ja kaikki ne tavarat sieltä huoneesta on pitkin kämppää ja kaikki ryjät ihan hujan hajan. Ei pitäis tulla aika pitkäks, mutta mun energiat on myöskin kadonnu johonki tosi syvälle. Sit taas olemisesta ja loikottelusta saan ihan jäätävät morkkikset aikaan, joten sekään ei käy nyt päinsä."

No enpä tässä viikossa oo vieläkään sairaalakassia pakannu, tai edes miettinyt mitä pitäis ehkä mukaansa ottaa. Ä-pakkauksen peitto tulee olemaan ihan ok peitto, tyynyä en tähän hätään edes viitsi hankkia. Vaatteita en oo vieläkään pessyt, enkä tarvittavia hankintoja tehnyt. Kämppä nyt ei enää ihan tornadon uhrilta näytä, mutta aiemmin kertomani tähtitapetit pitäis seinään saada kiinnitettyä. Ehkä kaikista kurjinta tässä on vaan se, että mies oli tällä viikolla monet päivät koko päivän töissä. Kuudeks aamulla töihin ja tuli joskus 9-10 aikaan illalla. Sama homma jatkuu ens viikolla ainakin ma, ti ja ke. Josko sitten helpottais, ehkä. Aika käy vaan tosi tylsäks, kun odottaa toista vaan kotiin. Samaa ikävää kokee myös koira, jolla alkaa pikkasen olemaan tylsää tän tylsän äipän kanssa kotona. 

Lauantaina saatiin viedyks Manhattanin kirpparille tavaroita myyntiin, jossa meillä on loosi viikoks. Että menkääs ihmeessä penkomaan (nätisti!) paikkaa 87, ei oo ainakaan hinnalla pilattuja tavaroita tai vaatteita. Tärkeintä olis vaan saada ne tavarat myytyä, koska kotiin niitä en enää kanna. En sitten tiedä mitä niillä teen, lahjotan ne kyllä varmaan johonkin.

Nyt kuitenkin tää rantapallo alkaa rauhottumaan yötä kohti ja menee pikkuhiljaa nukkumaan. Tai no, yrittämään nukkumaan toisin sanoen.

35+6




Isyyspakkaus

Perjantaina ystävänpäivänä löysi isyyspakkaus omistajansa. Oli isimies tosi yllättynyt ja hyvin hyvin hämmentynyt. "Siis mikä tää on? Mistä tämmönen on? Mistä tämmösiä saa? Siis ootko sä itse tehny tän koko homman?!" Ihana.












 Kaveri vaan tokas, että sitten kun tuo äidin äänenvaimennin otetaan käyttöön, luultavasti tinttaset koko miestä. Hah, no itteppä olen sen homman sitte keittäny. Ei siinä parane miestä syyttämään huonosta ajankohdasta taikka valinnasta.

Myös ystävänpäivänä löysi toivomani kello luokseni. Sain vielä ihania kukkasiakin, joten oli oikeen onnistuneet lahjat molemmin puolisesti.