torstai 31. lokakuuta 2013

Rakenneultra

Tänään se kovin odotettu päivä sitten vaan saapus, vaikka se sillon elokuussa tuntus kun tän ajan sai, että siihenhän on vielä niin ikuisuus! Mitä lähemmäs päivä tuli, sen vähempi sitä jännitin, odotin tottakai mutta pelkällä hyvällä. 

Siinä aulassa kun odoteltiin, alko vatsassa jännitys oikee kunnolla ja sillä sekunnilla päästiinkin sisään. Onneks oli aika heti aamusta ja vastassa tällä kertaa oli kaks oikeen ihanaa kätilöä. Kerroin näistä meidän huonoista ultrakokemuksista ja nyt sitten menikin niin päin, että toinen niistä oli harjoittelija ja teki sen koko saman tutkimuksen tän ensimmäisen kätilön jälkeen, joten saatiin pikkusta ihastella ihan tupla-ajan! Kätilö selitti koko ajan mitä se tutkii, mitä se näkee, missä on mikäkin ja mitä tapahtuu. Oli ihana nähdä kun pikkunen pisti oikee kuunnon muuvsseja menemään eikä millään meinannu pysyä paikallaan. Facepalmailtiin ja ihmeteltiin varpaita, availtiin suuta ja heristeltiin nyrkkejä. Ihanaa. <3 Myöskin se, että tunsit ja näit liikkeet samaan aikaan oli iha mieletöntä. 

Kaikki jutut oli ihan niinkun pitääkin olla. Ja saadaan jäädä odottamaan tervettä pikkusta maailmaan. Kyllä sitä hiukan mukavimmin mielin jatkaa etiäppäi, kun joku sen sulle näyttää ja kertoo, että kaikki vastaa raskauden kestoa ja asiat on hyvin.

Ja kyllä se nyt siltä näyttää, että meijän perheestä tulee miesvoittonen. Ihan mahtavuutta! Ei kyllä yhtään ollu epävarmaa mitä siellä jalkojen välissä seilaili. Se on vaan ihmeellistä, miten oma mieli voi olla niin väärässä. Mun pää meni kyllä ihan sekaisin koko ajatuksesta, mutta siis pelkällä hyvällä vaan. Se sekasuus kuitenki unohtu sillä hetkellä, kun näki sen onnellisen hymyn miehen kasvoilla! <3






lauantai 19. lokakuuta 2013

Pikaista uutisointia

Voi taas kaikkea uutta ihanaa. Yllätys vaan, että olin taas perjantaiyön yksin kotona, kun huomasin illalla sänkyyn mennessä selällään maaten joidenkin voimakkaimpien potkujen näkyvän jo selkeästi ulospäin. Oli pakko soittaa miehelle tästä uutisesta, ja sitä manausta taas kun ei oo itse paikalla! Mitäs onnistuu aina olemaan poissa kun kaikkea uutta tapahtuu. No okei, eipä hänellä tainnu taas paljon olla vaihtoehtoja tilanteeseen, mutta kuitenkin. Toivon mukaan hän pääsis mukaan tähän uuteen ihmeeseen vaikkapa jo tänä iltana, ettei tapahdu samallalailla kun ensimmäisiä kertoja doppleroinnissa. Löysin sydänäänet yksin ollessa, mutta yhdessä ollessa siitä ei aluks meinannu tulla mitään.

On kyllä niin jännää, että joku kasvaa susta ja elää sun sisällä, tunnet sen liikkeet ja se aistii susta kaiken. Aika huisia pakko myöntää. Varsinkin kun kaikki on niin uutta, ihmeellistä ja tapahtumassa ensimmäistä kertaa. 



keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Hankintoja

Yölliset vessareissut on kyllä inhottavimpia asioita tällä hetkellä. Sitten oon vielä lukenut, että ne lisääntyy noin kakskytkertaseks loppuraskauteen mennessä, että ei kiitos. Joudun nyt jo johonkin lähdettäessä tekemään näitä vessasuunnitelmia, jotta se ei pääse ihan ylitsepääsemättömäks. Mutta kuitenkin, mun pointti oli kertoa maailman parhaimmasta ostoksesta kuin yövalo vessaan! Ei oo ihan mieltä ylentävää kesken unien, kun viis halogeeniä pamahtaa silmille suoraan pimeydestä tultaessa. Ja miksen ole laittamatta valoa vessaan? Just siks, koska mulla on myös pimeysongelma. Eikä se oo ongelma ulkona, vaan just sisällä. Kyllä mä sokkona sinne menen, mutta asiointi pimeydessä ei oo mua varten. Varsinkaan, kun alettiin taas kattomaan Walking deadiä, tai se ei ainakaan helpota tätä ongelmaa. Hiton zombiet.





Kodin 1:stä löyty tommonen ihan perus, pieni, just sopivasti valaseva valo. Ja on kyllä helpottanu öisin suunnattomasti, eikä mene unet.

Toinen hankinta mikä tehtiin sunnuntaina vauvalle oli tämmönen unilammas. Mun oli ihan pakko kun näin sen. Se laitetaan vauvan sängyn viereen ja se päästää erilaisia rauhottavia ääniä. Lisäks se oli niin söpö etten voinu jättää sitä kauppaan.








Nyt mua vaan ihan hirveesti alko jännittämään että kai vauvalla vaan on kaikki hyvin? Kun luin kuinka tarkkaa tietoa pikkusesta saa sielä rakenneultrassa. Luulin että se menis jotakuinkin niin, että juu kaks kättä, kaks jalkaa, joissa kaikissa sormet ja varpaat.. Huh hei. No siihen ei oo enää kun kaks viikkoa, mikä tuntuu tosin pitkältä ajalta mutta eiköhän se mee yhtä nopeesti kun tähänki asti. Mies tosta ultrasta on puhunu, odottanu ja jännittäny siitä asti kun se aika saatiin sillon rv 11. Itse ei edes pystyny miettimään asiaa niin kauas vielä. 
Toivon vaan hirveesti, että kaikki on niin kuin pitääkin..



maanantai 14. lokakuuta 2013

Uusia tuulia(ko)

Vitsit. Jotenki alkaa tuntumaan, että kaikki palaset loksahtais paikalleen. Saatiin miehen kämppä myytyä, joten seuraavaks sitten alkais oman kämpän metsästys ennen masukin saapumista maailman (lisää kämppäasiaa toisessa blogissa, Vade mecum). Ja samaan syssyyn muhun otti s-postilla tosi mukavan olonen parikymppinen neitokainen yhteyttä että olis kiinnostunu äitiyslomasijaisuudesta! Vaikutti todella potentiaaliselta ja meidän pitäiskin sitten nähdä toivottavasti jo tän viikon puolella. Soittelen hänelle huomenna ja kattotaan jos selviäis sillon enempi sitten. Voi ihanaa jos kaikki menis näin kivuttomasti! 

Mahaakuvaa on kanssa pitäny laittaa iät ja ajat. Tää nopeesti otettu kuva peilin kautta saa nyt luvan kelvata, kun täällä liikkeen koneessa ei toimi toi kortinlukija, enkä saa järkkärikuvia tähän koneeseen siirrettyä, kun en löydä sitä itse piuhaa mistään (yllättävää!). 



Löysin kuvaa myös ennen raskautta. Noi kuvat tykkää heittelehtiä ihan miten saattuu, enkä siis saa edes kuvatekstiä näköjään laitettua, mutta siis vasen on nyt rv18+1 ja oikea on sitten ennen raskautta. Mahdankohan saada ikinä tota mahaa takas..? Ja hahah, en oo itte huomannu rintavarustuksessa minkäänlaista muutosta, mutta onhan sitä tapahtunu! :D Pikkasen. Voi veljet.
Ja tähän päästyämme voin kerrankin todeta ihan oikeasti tarkoittaen; mulla ei oo _mitään_ päällepantavaa!! Venyttelen vaan vanhat vaatteeni kamaliks niin kaipa mä sit joskus saisin uusia.



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Onnen kuplia

Hui kuinka jännää. Iltasin sänkyyn mennessä kun hieman rauhotun, on tullu tavaks hiukan tunnustella oisko masukilla vauhti päällä. Ihan yksittäisiä pieniä liikkeitä olen tuntenu, mutta perjantaina oli ekaa kertaa masussa kyllä möyrintä päällä. Ihan kun perhosia olis lennelly vattassa. Aika hentoisia tuntemuksia, mutta tunnettavissa kuitenkin! <3 Voi tätä onnea!

Joinain päivinä tulee näitä onnenpuistatuksia kun tajuan, etten vaihtais elämääni mihinkään. Okei, asunnon vaihtaisin ja koirankin joinain päivinä, mutta muuten en vaihtais sekuntiakaan. Asiat on niin miten oon pitkään niitten toivonu olevan. Lapsi/a siihen unelmaan kuuluu, mutta yks on nyt ainakin hyvällä tulollaan! Vielä kun löydettäis se ihana asunto jostain ihanasta paikasta ja tosta sekopää koirasta kuoriutuis puolessa vuodessa jotain ihanaa. Sitte kaikki ois bueno!

Perjantaina käytiin Vauvatalo Johannassa sivistämässä itteämme vaunu ja turvakaukalo asioilla. Mentiin sinne pää pyörällä ja lähdettiin sieltä vielä enemmän sekasin kaikista asioista. Hiukan selvis, että Emmaljungan yhdistelmävaunut haluttais ja itse ihastuin siihen City cross -malliin. Tais noista olla se kevyin ja ketterin, ainakin myyntipuheiden perusteella. Kunhan on isot renkaat ja umpikumia, ettei tartte niitä pumppailla hirveessä kiireessä ja ärsytyksessä. Ja mä kun olen tämmönen väritarkka ihminen, niin se vaunujen väri on se pääjuttu, ja ulkonäkö muutenkin. Mustat tai harmaat ois jees, itte ihastuin niihin vaaleisiin, mutta järkihän sen myös sanoo ettei vaaleita rattaita! Myös vaunuihin saatava turvakaukalomahdollisuus oli noissa, mikä on hyvä juttu!

Eilen myös tilattiin lastenhuone.fi:stä sitteri ja leikkimatto (linkki), kun tää itse kauppa josta niitä sais on jossain Valkeakoskella ja taisko toinen eri liike olla jossain Espoossa. Oli siis helpompi tilata ne sitten ja katsoa millaset ne on. Nyt sitten ei vaan saa enää kattella noita asioita, vaan keskittyä muihin hankintoihin. Tota Mamas&Papas -sarjaa meinaa en oo ainakaa missään törmänny että löytyis täältäpäin. Ja jos löytyy, niin saa toki valaista typerää!

Nyt ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille, nautitaan tähtitansseista ja pakkohan se on bb-finaaliakin vähän seurata.



torstai 10. lokakuuta 2013

Paha paha hakukone

Oivoi. Mun pitäis ihan tosissaan lopetella tätä mun googlettelua. Itkua ja pahaa mieltähän tää vaan aiheuttaa. Tällä kertaa oli pakko käydä googlailemassa miltä 17 viikkoinen sikiö mahtaa näyttää. Oletin vaan löytäväni animaatiokuvia ihanista pikkusista. Puristuksen tunnetta rinnassa aiheutti blogi nimeltä Caleb's Ministry. En blogia lukenu oikeestaan sen enempää kun tuon yhden jutun verran. Mulle tosta jutusta mun englannintaidolla ei selvinnyt muuta kun, että tää Caleb syntyi rv 17+4 (samassa päivässä tässä mennään itse). Se mitä ja miksi on tapahtunut, ei selvinnyt kun en lukenut aiempia enkä myöhäisempiä postauksia. Saa katsoa, mutta jos oot kovin herkkä niin en välttämättä menis suosittelemaan..

Linkki blogiin

Voi paha mieli, miten pieni makaa suu ja silmät auki. Mitä itse tossa tilanteessa tekis, miten ikinä selvisin tosta tässä vaiheessa? Sanattomaksi vetää.

Älkääkö vaan kysykö miks tänne postailen tollasia, en tiedä. Ehkä oon sen verta paska ihminen, että haluan jakaa pahan oloni muiden kanssa..



keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Alkuviikkoa

Maanantai 7.10.

Tää aamu on alkanu hyvin herkissä fiiliksissä. Sain la-su välisenä yönä rakkaalta ystävältä viestin, että vedet meni. Jollain lailla ihan hyvä, että näin viestin vasta aamulla, koska eihän mua nukuttanu enää ollenkaan sen jälkeen. Laitoin takas tsemppiviestin ja sitten jäinkin koko päiväks oottelemaan ihania uutisia. Vähän väliä tuli vilkuiltua kännykkää josko nyt olis tapahtunut. 
No eilinen yö sitten meni vähän samoissa fiiliksissä. Koko ajan alitajunnassa oli asia mielessä ja vessaan noustessa oli taas pakko kurkata joko olis uutisia tullu, silläkin uhalla että nään sen hiton kellon jos se on jotain 5, niin siitähän se vitutus alkaa kun tietää kohta kellon soivan. Taikka olis uutisia tullut, ei olis tullu enää unta. Ei se ollu ko onneks 02:04, mutta ei viestiä.
Tänä aamuna oli pakko laittaa jo, että eikö vieläkään mitään? No tulihan sieltä viesti että yöllä hiukan ennen kolmea oli komea pikkumies saapunut maailmaan. Itkuhan siinä pääs. Outoa, meinaa en yleensä reagoi noin vauvauutisiin, ehkä kuitenkin kun on niin rakas ihminen kyseessä niin kyllä se pistää herkäks. Ja no sanottakoot että ehkä tää oma raskaus on osasyyllisenä näihin herkistymisiin. Ja se kun itse niin odottaa tapahtuvan jo omalle kohdalle, millään ei meinas malttaa odottaa kevääseen asti että saa oman käärön syliin. Ollaanhan tässä kuitenkin jo muutaman viikon päästä puolessa välissä, että on tää aika kyllä menny hyvin hyvin nopeesti tähänkin asti. 

Noista herkistymisistä ja mielialavaihteluista hiukan. Kun olen ihmetelly olenko ollenkaan raskaana, kun aina puhutaan, että on kovat mielialanvaihtelut ja voi itku päästä pelkästä vaippamainoksesta. Mä en taas allekirjota tota yhtään, päinvastoin! En oo ärsyynyt yhtään nii paljon kun ennen raskautta. No okei, ehkä se lapsettomuus otti koville mikä myöskin lisäs mun ärsytystä jonkin verran. Vaikken voi kyllä yhtään sanoa että me tapeltais oikeen millonkaan. Pikkuärsytyksiä nyt tulee aina ja outoahan se olis jollei tulis. Itte tuppaan olemaan aika tempperamenttinen ja mies on luojan kiitos sitä ihan toista maata. Välillä pistää ärsyttämään sen rauhallisuus erilaisissa tilanteissa. Tää voi olla vastaus siihen, että mä ehkä tappelen kuuroille korville ja toinen vaan kestää mun humputukset. Nojuu, onneks nyt sitten näin jossain jonkun tekstin, missä koko aukeama paasattiin näistä mielialavaihteluista ja viiminen teksti oli jotakuinkin että: "Jotkut naiset eivät koe mielialavaihteluita ja voivat kokea raskauden ajan jopa euforisen olotilan". Ton mä allekirjotan. Hälläväliä-asennetta löytyy, enkä oo jaksanu stressata sellasistakaan asioista mistä mun olis tässä hetkä sitten pitänytkin vähän stressata.

Keskiviikko 9.10. 

Kävin eilen kirjastossa katsomassa josko löytyis lapsettomuudesta kirjotettu surullisen hauska romaani, Vauvahorkka. No ei ollut, mutta löytys kauan kaipaama Suuri äitiyskirja. Olen meinannu sen tilata pitkän aikaan, kun aina 9 kuukautta -lehden välissä on siitä mainoksia. Veikkaan kuitenkin että kun olen sen nyt selannut läpi, en sitä enää niin hirveästi tarvitse. Ensimmäisen lapsen ja raskauden kanssa sitä varmaan haluaa haalia tietoa niin paljon kun vaan jaksaa, mutta se voi olla että helpottaa toisessa ja kolmannessa raskaudessa. Kaikki on jo jollainlailla tuttua ja aiemmin koettua. Vaikka onhan kaikki raskaudet ja lapset erilaisia, eikä niitä pitäis vertailla keskenään ainakaan niin, että huolestuis joistain asioista "kun sen kanssa oli näin, mutta nyt ei ole".

Sitten lainasin Minna Kiistalan Minä en sitten muutu - odottavan äidin tunnustuksia. 

"Minä en sitten muutu on hauska, tarkkanäköinen ja rehellinen kirjoitus ensimmäisen lapsen odottamisesta. Kolmekymppinen Minna Kiistala murtaa myytin seesteisyyttä säteilevästä odottajasta ja kertoo suoraan ja kaunistelematta, millainen fyysinen ja etenkin henkinen koettelemus ensimmäinen raskaus on.

Kirjassa seurataan lapsentekoprosessia piilevän vauvakuumeen syttymisestä ja lamavauvan tekemisestä aina raskauden viimeisiin päiviin saakka. Kiistala kertoo itseään säästelemättä tunteistaan, olivat ne sitten pelkoja identiteetin ja parisuhteen tuhoutumisesta tai kiukkua siitä, että varpaankynsien lakkaaminen ison mahan kanssa on täysin mahdotonta. Odotusaikaan mahtuu synkkiä epätoivon hetkiä ja hillitöntä iloa – sekä monta vakuuttelua siitä, että ”minä en sitten muutu”.


”Tätä kirjaa ei kirjoitettu seesteisinä äitiyslomapäivinä vauvan päiväunien lomassa vaan raskauden kuohunnan keskellä. Paapomisen, hyvää tarkoittavien neuvojen ja sadististen rajoitusten keskellä minun oli pakko raivata tilaa omille tuntemuksilleni. Ne eivät ole aina kaunista luettavaa, mutta pyrin olemaan niin rehellinen että hävettää.”"


Kirja ei ole mikään kovin pitkä, joku parisatanen. Puolet meni hujauksessa eilen kun jäi ihan kiinni koko kirjaan, yritin vähän säästää myös tähän päivään etten heti ahnehdi kaikkea. Suosittelen. Hymy nousi kasvoille monet kerrat ja kirjaan puoleen väliin asti olen voinu samaistua moneen asiaan, ehkä kirjan loppupää on vaan totuuden sanoja tulevaan koitokseen. A-pua?



perjantai 4. lokakuuta 2013

Ravintolisiä

Mua on kovin alkanu kiusaamaan öisin pohkeiden suonenvedot. Tosi inhottava tunne herätä vähän väliä niihin. Onneks oon aina heränny siihen heti niin oon saanu sen laantumaan ihan vääntämällä pohjetta toiseen suuntaan, eikä oo vielä päässy oikeen kunnolla juntturaan, koska siinä ei oo ikinä itku kaukana! Ostin viime viikolla magnesiumia ja otinkin sitä muutamien päivien ajan, enkä muista noiden kiusanneen mua niinä aikoina, mutta sitten se on jotenki taas jääny niin on tullu kivut takas. Samalla ostin Omega-3 -tabletteja, kun on niitäki pitäny ostaa monet monet kauppakerrat. Tommoset vaan tuppaa aina unohtumaan, kumma kyllä. 



Noitten lisäks oon pyrkiny päivittäin syömään noita monivitamiinitabletteja. Alkuraskaus menikin hienosti, mutta sitten taas..niin. Oon noita kyllä tän parin vuoden aikana syöny vähintään epäsäännöllisen säännöllisesti. Aluks söin kyllä toisen valmistajan tuotetta, mutta tuon muutaman euron halvemman hinnan vuoks vaihdoin tohon ja ehkä vielä enemmän sen vuoks, että noi on mukavemman mallisia niellä kun ne toiset pyöreät. 

Lapsesta asti oon ollu tosi huono kaikkien tablettejen syömisessä. Kyllä se siinä teinivuosina sitten parani ja oon tähän asti voinu ihan hyvin saada buranat sun muut alas ilman jäätävää kakomista ja yökkimistä, kunnes sitten nyt. Olin alkuun suht pahoinvoiva kaikkine oksenteluineen ja yökkimiseni. Kuulostaa tyhmältä sanoa, mutta pelkää röyhy saa mut välillä edelleenkin yökkimään. Mies sitä naureskelikin kerran kun syömisen yhteydessä röyhyn tullessa yökkisin kädet suun edessä valmiina lähteä juoksemaan vessaan. "Mitä ihmettä sä oikeen teet?" Hmph. Oikein kaunista! Joten mun aamut nykyään alkaa kauheella taistolla saada noi sadoilta tuntuvat tabletit alas suht kivuttomasti. Jollain lailla hiilihapollinen juoma auttaa tossa hommassa kovin. Että kiitos niille siitä. Ja luojan kiitos noi magnesiumit on sentään pureskeltavia.

Huomenna taas mennään lihoomaan, kun näen ihania kavereita ruoan merkeissä. Oon tässä hyvin saanukki paastottua viime neuvolakerran jälkeen. Noei, en oikeesti paastoa, puputan vaan kaikkea ällöttävän terveellistä.. Sain ehdotettua, että tällä kertaa mennään Svarte Rudolfiin syöppöttelemään. Siitä sitten en tiedä mitkä on muiden jatkosuunnitelmat, mutta kyllä mä voin johonkin istumapaikkaan mennä vellomaan. Mihinkään yökerhollisempaan paikkaan en kuitenkaan halua lähteä. Niinkun ei lähdetty viime viikonloppunakaan, kun serkun synttäreitä oltiin juhlistamassa. Me mentiin kiltisti kotiin karvapojan luokse. <3 

Joten omsnoms kaikille ja hyvät viikonloput! Tää rupeaa suorittamaan tämän ja huomisen päivän työt alta pois ennen viikonlopun alkua.



tiistai 1. lokakuuta 2013

16+2

Mä oon niin järkyttyny etten ehkä pysty kirjottamaan. Meillä oli aamulla neuvola ja btw oli taas pirun turhaa että mies oli mukana, kun ei siltä kysytty sanallakaan mitään. En tiedä muuttuuko ne sitten keski- ja loppuraskaudessa, mutta nyt nää kaks käyntiä on hänen kannaltaan ollu todella turhaa. Eikä sillä et hän olis asiasta valittanu tai sanallakaan sanonu, mut itteäni vaan häiritsee. Anyhow, mä niin pelkäsin sitä puntarille nousua, koska tiesin mun painon nousseen jonkunkin verran. Viime neuvola oli siis 1.8 ja näin äkkiä laskettua tasan kaks kuukautta sitten. Nyt huoh. Mun paino oli viime käynnistä noussu KUUS (6!!!) KILOA!! Kuus. Mä en voinu asialle mitään että siinä tilanteessa mun suusta pääsi "hyi helvetti!". Yritti se täti vähän siinä lohdutella, että yleensä niillä keillä on ollu voimakasta pahaa oloa alkuraskaudesta, on joutunu syömään enemmän mitä normaalisti, kun se helpottaa sitä pahoinvointia, jollon paino nousee alkuraskaudesta monesti jonkun verran ja sen jälkeen se tasaantuu, mutta se ei toden totta kyllä helpottanu tossa tilanteessa! Ette tiedäkkään minkä vierailun tein kaupan hevi-osastolle ton jälkeen, sekin jo ihan hävetti. Nyt loppu syömiset! Jumankauta.

Vauvan sykkeet oli hyvät 155 ja verenpaine oli kanssa hyvä 123/71. Sokerirasitustestin tulokset oli kanssa oikein hyvät, mutta joudun niihin kuulemma uudelleen keskiraskauden aikana, kun kuulemma pco-naisilla tää raskausdiabetes riski on suurempi. Mä jo niin luulin, että se oli sillä ensimmäisellä kerralla hoidettu. Oli myöskin kiva saada tietää oma veriryhmä, kun en sitäkään muistanu. Ja tää täti selitti siitä downriskistä meille tarkemmin, että meijän tapauksessa se riski on 1:39 000. Se oli hyvä tieto, kun ei se aiempi kuspäälääkäri maininnu mitään semmosesta. Muutenkin kerroin tästä miehestä, jolla oltiin se niskaturvotusultra ottamassa, että en suostu enää menemään hänelle uudestaan ja kuulemma ei tarvitsekkaan. Ja hyvä niin.

Nyt vaan jäädään odottamaan 31.10 saapuvaa rakenneultraa ja sormet ristiin, että saatais tietää kumpi sieltä tulee. Vaikka tyttöhän sieltä tulee, oon niin satavarma ollu siitä jo ennen raskautta. Sormustestin mukaan, mikä meille tehtiin muutama kuukaus sitten meille molemmille tuli sama tulos ja se oli tyttö-tyttö-poika-tyttö. Että näitä sitten odottelemaan ja toteuttamaan. Mä vielä sen toisen koiran haluaisin, niin kattotaas sitten joskus mimmosella minibussilla me pistetähä menemähä. Haha! Voi olla kyllä hymyt herkässä tollon..

Neuvolan jälkeen suuntasin vielä nokkani työkkäriin tekemään työnhakuilmoitusta äitiyslomasijaisuudesta. Pitäis kuulemma tänään tulla mol.fi:n sivuille. Sanoin joitain asioita mitä haluan siellä näkyvän ja lukevan, mutta muuten annoin osaavalle henkilölle vapaat kädet. Toivotaan kovin että toi kantais hedelmää ja saisin itelleni ihanan vuokralaisen!