perjantai 27. syyskuuta 2013

Sydänääniä ja työjuttuja

No vooi höntti. Yritin ensimmäistä kertaa nauhottaa koneelle noita sydänääniä tuolla dopplerilla ja vihdoin viimein pitkän säätämisen jälkeen sain ton mikkisysteemin toimimaan ja sainkin nauhotettua. Ne kyllä on ihan oudon kuulosia koneella kun rutisee ja surisee hirveesti. Että kivempi kuunnella siis ihan noilla kuulokkeilla pelkästään. 

On tainnu pikkasen kohtu nousta tuolta lonkkaluiden välistä, kun äänet kuulu paljon ylempää ja nyt ne kuulu jopa ihan keskeltä vatsaa, kun ennen on löytyny vaan vasemmalta puolelta eikä edes oikealtakaan ollenkaan, paitsi nyt. Eikä ollu enää pelkkää viuhviuhviu vaan melkeempä pampampam -ääntä. Ehanaa! <3 Voi pikkunen. Voi ihanuutta.

Nojuu, sittenhän mä yritin saada ton yhden nauhotteen tähän ladattua, mutta enhän mä osaa kun ei se ole kuva eikä se ole video, ei se hyväksy sitä kumpanakaan. Että en sitten tiedä onko se mahdollista ollenkaan, eikai sitten.. Mieskin on vanhempiensa luona yötä, kun jotain hommia auton kanssa, niin en voi siihenkään turvautua kun en osaa. Oon vaan tämmönen käsi kaiken tietotekniikan kanssa, ei voi mitään. 

Tänään btw otin yhteyttä mun vanhaan opettajaan, jolle syntys lapsi kesäkuussa, että mitä mä teen kaikkien yritysasioiden kanssa. Niin sain häneltä monta hyvää vinkkiä ja ajatusta mistä lähteä liikkelle ja mitä tehdä tulevan vuokralaisen kanssa. Soitin jopa työkkäriin et sais auttaa mua tosiaan sen työilmotuksen kanssa, mutta se oli menny jo kiinni, niin maanantaina sitten uudelleen. Tiistaina olis vaan hyvä päivä kun on vapaata ja meillä aamulla 8 aikaan neuvola, niin voisin siitä sitten kipitellä suoraan sinne autettavaks. Melkeen jo ajattelin että kyllä sielä varmaan aikaa on, kun ihmiset on töissä aina päivisin, mut sitten taas tajusin.. Hyvä minä. Lahopää musta on tullu ja jos pahemmaksi menee, niin en välttämättä halua itte olla paikalla kokemassa sitä. Pelottaa ihan.  




keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Megasekametelisoppaa

Tänään aamulla oli se sokerirasituskoe. Juu, eli meni juurikin näin, että olin kuvitellu homman paljon kamalemmaks mitä se todellisuudessa oli. Mua kyllä helpotti ihan hirveästi, kun kaveri lupautus itse tulla mun seuraks sinne labraan ja se koko odotusaika pelailtiin tabletilla lautapelejä. Meni aika ihan hirveen nopeesti! Eikä se sokerilitkukaan mitenkään ollu edes pahan makusta, maistu joltain sokerin ja sitruunan sekotukselta. Ehkä ennemminkin se jännitti että se vaan pysyy sisällä kun ei ollut syöny kuitenkaan 12 tuntiin mitään, eikä jollainlailla raskausaikana oo kauheesti toi makea maistunu. Ainakaan mitenkään samanlailla kun aina ennen. Oon ollu niin perso makeaan, mutta nyt on muuttunu makeen syöminen kamalaksi pahaksi oloksi. Sekin autto vähän kun loikoiltiin siinä odotussohvalla löysän näkösinä, mutta pääsi hieman kyljelleen rauhottumaan niin autto. 

Lääkärin jälkeen suunnattiin äkkiä äkkiä syömään jotain hyvää. Ricon häränrintapalat mustapekkojuustokastikkeessa kruunas hyvin sen rasituksen. Ja kun Myllyssä oltiin ja vihdoin sinne asti taas pääsin, ostin nyt äitiysfarkut H&M:stä. Voi että on ihanaa kun ei purista eikä kiristä mistään, kun alkaa olla niin ettei mene enää mitkään vanhat housut vatsalta kiinni. Jollain lailla ihmeen nopeesti vatsa kasvanu verrattaessa joihinkin kun ei esimerkiks rv 15 näy melkeen mitään vielä. Niin että mimmonen jättiläinen sieltä mahtaa sitten olla tulossa. Jotenki itse olin odottanu sen näkyvän vasta joskus rv 19-20. Tai ehkä oon sitte vaa syöny mahani isoks ja turvonneeks..

Samalla reissulla tuli käytyä sielä Body Shopissa, josta kun löydettiin se kaakaovoisticki, niin tää myyjä hyökkäs heti tiskin takaa että "ai raskausarpiin vai?". Selitti just että toi sticki tai sitten se kaakaovoi voidemaisena, että se ei oo sama minkä näistä rasvoista ottaa, kun ne poikkeaa koostumuksiltaan niin paljon. Eikä se haissu yhtään pahalle kun sitä haistoin. Ja päädyin sitten siihen voidemaiseen, kun myyjä selittii et se sticki voi tuntua vähän kovalta kun sitä levittää vatsalle, että toi toinen on mukavemman tuntusta ja kivempi levittää. No kotona sitä kun laitoin niin uuuh, kiiva haju. Ja se jäi käsiin ja haistoin sen vatsalta asti koko ajan. Miten se voiskin haista niin paljon eriltä kaupassa kun kotona, mutta mä yritän sitä nyt ainakin käyttää edes joskus. Ajattelin apteekista hakea vielä jotain hajuttomampaa rasvaista voidetta tai sitten ihan jotain raskausarpiin tarkotettua litkua. Sama se, kunhan haju on siedettävä.

Lauantaina pitäis serkun synttäreille lähteä, mutta täytyy sitä baariin lähtemistä katsoa sitten ihan oman jaksamisen ja mielen mukaan, että jaksaako sitä lähteä kattomaan humalassa keikkuvia ihmisiä. Vaikka tää kyllä melkeen taitas jäädä sitten viimisiks kerroiks ko mihinkään tollasiin viittii enää mennä. Kyllä ens viikollakin pitäis Jyri, Sussu ja Nelli kanssa nähdä ja yleensä se on ollu syömisen kautta johonki juottolaan istumaan, ehkä se sitten jää viimeseks. Kun en haluais, että kukaan kattoo että ton paikka ei ole täällä, vaan lähtis kotios jo. Tiedän meinaan, että mä itse katsoisin niin. 

Ja niin, yks asia mikä mua ärsyttää. Kun.. ihmiset tyrkyttää omia vanhoja vauvan tarvikkeitaan. Ei jumankekka mä itse ostan juuri sellaset kun mua itseäni haluttaa, eikä vaan että mun pitäis ottaa tolta noi tommoset kun se nyt niitä tarjoaa. Perkele. Ensinäkin, mä en tuu kestämään niitä lasten puna-sini-viher-kelta-lila-oranssi-yhdistelmävärejä. Ihan kun joku ois tullu oksentamaan värejä meijän olkkariin. Ei ei ei. 
Meillä tulee niin olemaan kaikkia neutraaleja värejä ainakin näin aluks ja ehkä pikkuhiljaa, todella hiljaa alan tottumaan kaikkiin ihme väreihin sisustuksessa, jollon alan niitä hyväksymään. Ja on ihanaa kun tällasille värivammasille ihmisillekin on suunniteltu kaikenlaisia tarvikkeita. 

Itse kun miettii, että haluaa sellasia tarvikkeita mitkä menee sitten molemmille, eikä kaikki oo joko vaaleensinistä taikka punasta. Kuitenkin jollei se meistä oo kiinni, tiedossa on enempi kuin yks lapsi.

Muutamia tulevia ostoksia ihanasta Mamas&papas tuotesarjasta:


Mamas&papas capella star -sitteri (linkki)

Mamas&papas honey bear -leikkimatto (linkki)

Linkki googleen kattomaan kaikkea ihanaa sarjasta löytyvää, tästä!

Vauvansänky tulee olemaan Stokken Sleepi mini -sänky valkosena



Noi kolme ensimmäistä väriä olis juuri sellasta mikä miellyttää, mutta suomesta ei kuitenkaan löydy kun valkonen, pyökki ja pähkinä. Tai jos joku tietää mistä noita kahta muuta väriä löytää, niin saa vinkata mielellään!

Vielä viiminen juttu mikä ärsyttää itsessään. Oon nyt aina ollu suhteellisen pölö ja puhun ensinäki mitä ihme juttuja, mut tuntuu et tää pölöys on kasvanu moninkertaseks nyt tän muutaman kuukauden aikana. Sanat häviää ja jutut jää kesken, mieli harhailee ja musta on tullu kömpelö. Edellispäivänä kastelin liikkeessä kukkia ja sieltä peruuttaeesa mun vasen jalka jäi oikeen jalan alle (?) ja kaaduin sitte suoraa selälleni. Ei muuten, mutta tajusin et mun takana on jossain pöytä, eikä ollu sitten ko joku 5 senttiä pöydän reunaan matkaa. Siinä olis voinu sattua kivasti. Tuli tämäkin vaan mieleen, kun kävin tossa pesemässä kädet vessassa ja katoin peiliin ja pumppasin saippuapumppua kerran eikä tullu mitään, muutaman kerran lisää ja vielä muutaman, no sitte tuliki pieni tilkka. Onneks katoin käsiä pestessä alaspäin, meinaa oli sitte kaikki pumpatut saippuat lentäny suoraan paidalle. Jes. Pitihän se näinki käydä.

Ehkä tässä on purnausta taas tarpeeksi yhdeksi kerraksi. Jatkan taas myöhemmin kuten huomaatte suurten huolieni jakoa. Tack och adjö.



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ärsytystä ja odotuksia

Kaikki on jotenkin niin paljon muuttunu. Mun omassa päässä siis, enkä tykkää siitä yhtään.

Sillon yritysaikana tuli paljon paljon googlailtua ja kaikenmaailman foorumeita selailtua erilaisista oireista ja ongelmista. Ymmärrettävää varmaan sinänsä, mutta sillon mä esimerkiks kiukustuin mielessäni siitä, kun joku alkuraskaudessa oleva äiti valitti siitä kun ei oo vielä mitään konkreettista ja kaikki on vielä epävarmaa. Itse kun mietti, että sä sentään hitto vie voit tulla raskaaksi ja olet nyt raskaana, älä valita! Tai kun joku valitti siitä, että on huonoa oloa ja väsymystä, niin paha mielihän siitä itselle tuli, kun itse olisi noista oireista antanu ihan mitä vaan. Mun suusta on varmasti monet kerrat kuultu, että jos mä joskus tulevaisuudessa valitan joistain raskausoireista niin ole hyvä ja tinttaa mua, että ethän sä muuta ole halunnu muutamaan vuoteen kun noita oireita, joten kestä ne kun nainen!

Nojoo, siis mähän en olekkaan valittanu pahoinvointiani, väsymystä, selkä- ja vatsakipujani ollenkaan. Hävettää ihan. Niin että valivali sitä ja valivali tätä.. Eli nyt mä toisinsanoen itse kuulun näihin mua ennen ärsyttävien naisten pariin. Mutta siihen ehkä liittyy se, että nyt ymmärrän tätä olotilaa paremmin ja miltä nämä asiat tuntuu, kun ei ole enää vaan pelkästään sitä odotusta omasta mahdollisesta raskautumisesta ja ne vihan ja katkeruuden tunteet on väistyny pikkuhiljaa tieltä. Olen kyllä ollut ilonen muiden raskauksista matkan varrella, mutta tottakai se aina sattuu, että miksei me onnistuta. Ja näin jälkeenpäin ajattelen, että ehkä osataan arvostaa joitain pieniä asioita paremmin kun on joutunut käymään tiettyjä asioita ja kysymyksiä läpi. Mulle se matka oli aikaajoin todella raskasta ja uuvuttavaa, vaikka se kestikin suhteellisen vähän aikaa jos aletaan vertaamaan joihinkin muihin pareihin. Mutta se tietämättömyys siitä, että kuinka kauan se mahtaa kestää oli se kaikista pahin.  Ja se pelko tähän, että jos käy niin, että homma jatkuu vuosia eteenpäin, niin miten meille mahtaa käydä. Miehen jaksamista en koskaan epäillyt, mutta omaani kyllä. Vaikkakaan eihän se kumppani siinä se piru ollut, vaan ennemminkin ne omat ajatukset ja oma mieli. Loppujen lopuksi oon vaan niin onnellinen että toi kaikki on mahdollisesti ohi ja meitä on nyt siunattu maailman ihanimmalla asialla mitä voin kuvitella. <3

Nyt ehkä hieman ilosempiin aiheisiin, kun odotuksiin. Oon meinaan huomannu miten paljon kaikkia eri asioita läpi raskauden odottaa. Odottaa vatsan kasvua hirmusesti ja niitä vauvan liikkeitä, kun kaikkihan kuitenkin on tapahtumassa ensikertaa, eikä tiedä miltä mikäkin tuntuu vai tuntuuko. Vaikka vauvan liikkeiden tuntemiseen mulla taitaa mennä monet viikot vielä. Kaikki on jotenkin niin uutta ja jännää ja samaan aikaan kaikki tuntuu ihan epätodelliselta. Nyt kun vatsan voi jo tuntea kädellä hellästi painaen ja mahalla maaten, tuntuu asia hieman edistyneemmältä.

Innolla jäädään myös oottamaan puolen välin rakenneultraa mikä herran jumala on lokakuun lopussa ja sehän on hitto vie aivan kohta!! A-pua. Miten aika meneekin niin nopeesti.. Toivon kovin, että saataisiin selkyys sukupuoleen. Vaikka mulla ollu vahva tunne jo ennen raskautta tytöstä, eikä se oo horjunu kertaakaan missään vaiheessa. Ja jos tieto pojasta tulee, menee mulla päänsisällä aivan kaikki uusiks aivan nimestä myöten kaikkeen. Eikä sillä  siis ole mitään väliä kumpi tulee, kunhan tulee ja on terve! En millään malttais odottaa kevättä vaikken nyt suoranaisesti sitä synnytystäkään odota, mutta eikai tästä muullakaan selviä. Täytyyhän se sieltä ulos pusertaa ja jollain lailla mietin, että on ihanaa kun ei tiedä mitä kamaluutta sitä odottaa, mutta toisaalta ehkä se helpottais kunhan tietäs miltä se tuntuu ja että kyllä siitä selvitään. Muutkin.

Mun piti vielä kirjotella omasta värivammaisuudesta kaikkiin erilaisiin lastentarvikkeisiin, mutta taidan kuitenkin jättää sen muuhun kertaan ja lopettaa purnaamiseni nyt tähän.



perjantai 13. syyskuuta 2013

Järkytystä

Pikku vinkki varsinkin ensiraskailijoille ja ei-synnyttäneille muutenkin; Älkää MISSÄÄN NIMESSÄ googletoiko raskausarpikuvia ihan oman mielenterveytenne vuoks!! Tyhmä minä! Ehkä pieni turhamaisuus nostaa päätään mussa tällasissa asioissa. Ei voi mitään. Rumia ne on vaikka kuinka ihanan vuoksi niitä on sitten tullutki.

Päätin, että vatsan rasvailu alkaa mielummin liian aikasin kuin liian myöhään ja oon nyt iltasin yrittäny muistaa rasvailla vatsan seutua, jospa se sitten palkitsis myöhemmin arvettomuudella. On mulla nk. raskausarpia teinivuosilta jenkkiksissä, reisissä sekä rintavarustuksessa. Mutta, ne ei oo koskaan ollu mitään punasia revenneen näkösiä, ehkä hieman vaaleenpunasia, mutta ihan valkosia pieniä nykyään, eikä ne oo ikinä haitannu mun elämää millään lailla. Tää mun mielikuva raskausmahasta, jossa on näitä arpia on, on nyt ainakin ton hetken aivosulun jälkeen aivan järkyttävä! Keskustelupalstoilla suositellaan The Body Shopin kaakaovoidetta. Kaipa mä kipinkapin rynnin Body Shoppiin ostamaan kaikkia ihmerasvoja! Jumankekka! Ainoa on vaan, että kestänkö jonkun kaakaon tuoksut ihollani vai tuleeko niistäkin pahoinvointia kerrakseen. Olkoot sitten mitä rasvasta voidetta vaan, jotain mikä mahdollisesti antais uskoa seuraavista arvettomista kuukausista. 

Kuva: thebodyshop.fi



                          -----------------------------------------------------------------------


VAROTUS; mun on pakko liittää yks kuva tänne, mikä sai mun mielen järkkymään loppuiäksi! Kannatan kyllä silmien sulkemista tiiviisti kiinni! Ihan oikeasti.



Kuva: Google

Niin, että anteeks hirmusesti jos tää nyt loukkaa jotain raskausarpia omaavaa ylpeää äitiä, mutta onhan toi nyt aivan järkyttävää mihin kuntoon oma keho raskaudesta voi mennä. Kyllä mä täällä sitten itken teille arpikohtaloani myöhemmin, kun mulla nyt selkeesti on ollu aiemminkin taipumusta arpeiluun, vaikka en oo raskaana ollutkaan. En edes kehtaa sanoa mitä suustani pääsi kuvan nähtyä. Kuitenkin vielä kerran, AI KAMALA!! Yritän saada unta ens yönä. Kiitos ja anteeks.



keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Problemoksia

Ultraäänigeeli tuli. Jee. Ja oli hajusteetonta, ihanaa. Ehkä mun olotila muutaman doppleroinnin jälkeen helpottuu, eikä keho yhdistä sitä huonoon oloon. Muutenkin tää huono-oloisuus sais mun puolesta väistyä ja olis kiva saada ne kauan kadottamat energiat takas.



Suurin haaste on kyllä ehdottomasti ollut yhdistää yrittäjyys ja raskaus. Ne ei jollain tapaa tykkää yhtään toisistaan, ounastelen, nimittäin se kun tekee töitä yksikseen, ei paljon jäädä sängyn pohjalle vaikka mieli ja kroppa oliskin sitä mieltä. Vitsi se olis niin helppoa olla jossain vakkaripaikassa ihan missä muualla vaan. Sairaslomapäivistä saa rahaa, liike on auki ja pärjää ilman muavaikka sairastatkin muutaman päivän, sulle kertyy lomia (never höörd), äitiyspäiväraha-asiat ja mammalomat hoituu jotenkin paljon sutjakammin varmasti kun itse miettii, että mitäs helkuttia sitä sitten tapahtuu. Lisäks äitiyspäiväraha määräytyy Yel:n mukaan, nii siinäki on sitte jo miettimistä. Tarkotus mun olis saada tänne jonkunlainen vuokralainen siks ajaks kun olen pois, ettei tarttis ovia kokonaan kiinni laittaa. Ja olen pois kuinka kauan, en tiedä? Ihan ensiksihän mä olin sitä mieltä, että mies jää kotiin ja mun täytyy palata töihin. Sitten se muuttu sen verta, että eihän siitä nyt tule mitään, kanna ensin 9 kuukautta, puske se maailmaan ja lähde töihin! (yeah right?). Noo, venytin aikaa kolmeen kuukauteen ja sitten palaisin töihin (hah). Sitte se venys puoleen vuoteen ja nyt olen jotenkin tuuminu, että kerran se vaan pieni on, että vuoden olen kyllä pois, hitto vie!!

Mun ongelma tässä on, että kun toimin toiminimellä, vaikuttaako se mun äitiyspäivärahaan jos firma tekee tuottoa vaikken itse nostaiskaan palkkaa? Voi oon niin hukassa. Varasin siis itelleni ajan yrityspalvelukeskus Potkuriin, joka autto mua sillon firmaa perustettaessakin. En tiedä onko kelasta paljon vastailemaan vaikka tietäiskin asiasta. Tuntuu, että niiden kanssa saa aina vääntää kättä joka asiasta, eikä ne tosiaan mielellään halua auttaa sua missään asiassa. Ainakaan opiskeluaikoina. Apua, mieli täyttyy taas ahdistuksesta, stressistä ja liian vaikeista kysymyksistä! Yritän nyt heittää noi ajatukset nurkkaan siihen asti, että pääsen niistä Potkurin ovista sisään.

Tässäpä kävi nyt niin, että tää Potkuri-täti soitti mulle, eikä osannu sitten yhtään neuvoa mua tässä äitiyspäiväraha-asiassa, vaan käski mun kääntyä kelan puoleen. Kiitti hitosti. Lisäks kun pyysin siltä apua kertoa mulle tietoa siitä jos vuokralaisen hankin, että mitä tulee ottaa huomioon yms, käski vaan laittaa mol.fi:n ilmotuksen asiasta. ..No täällä nyt olen sormi suussa näitten asioitten kanssa edelleen. Ihan vaikka työsopimuksen kanssa tartten apua, että mitä kaikkea siinä pitää ottaa huomioon ja kaikkea muuta. Kiitos, apua ja auttakaa mua!! Oon hukassa.

Onneks ystävä kävi tässä piipahtamassa Aurinkoisesta tuotujen herkkujen kera, piristi kummasti päivää! <3 Ehkä mä selviin jos muutkin yrittäjä-äidit. Ehkä.



tiistai 10. syyskuuta 2013

Valitusvaara

Oh mään. Sain aikaseks varattua itelleni nyt sen sokerirasitustestin 24. tiistaille. Kun sano, että mun pitää käydä siinä viikoilla 12-16. Mä nyt en sitten tiedä oikeen mitä viikkoja mä sitten seuraisin, mutta se lääkäri mulle sanos, että kuukautisista kun se heittää alle 6 päivää, niin mennään sillä alkuperäsellä ajalla ja sen takia se laskettu aikakaan ei sitten muuttunut. Elikkäs,.. tänään olis sitten niinkin paljon kuin 13+2. Jotta mennään kaitte sitte sillä, joten sokerirasitus osuu sen mukaan 15+2. Oujee. Varmasti pirun ihanaa. Otin sen ajan itelleni vapaapäiväks, kun sano että kaks ja puol tuntia pitäis siihen sitte varata, mutta kuka sen kertoo mimmonen olo mulla on, kun on ollu monet tunnit syömättä ja saa juoda semmosta sokerilitkua. Muutenkin ihanasti kun mun monet aamut menee oksennellessa vaikka söisinki samantein ylösnoustua, niin sillon pitäis sitte pantata syömisestä ja hoitaa ennen tonne menoa koiran lenkitys (mitä en siis enää tee ennen kun olen saanu suustani jotain alas) ja sitten vielä noi makeat päälle. Uh, nam. Luin vielä jostain, että jos sen rasituksen kesken menee oksentamaan, alotetaan koko homma uusiks parin päivän päästä. Mahdankohan saada sitä koskaan loppuun asti suoritettua?!

Mä tilasin eilen raskauskeiju.fi:stä, mistä siis dopplerinkin olen ostanu, ultraäänigeeliä. En sitä sillon samaan syssyyn ostanu, kun ihmiset puhu, että vesiliukonen rasva toimii ihan yhtä lailla. Mun suuren suuri ongelma on aina siis ollut, mutta nyt varsinki, hajut! Hajut migreenin takia aina on ottanu kovasti nokkaan ja samalla makuaisti ollu aina hyvin tarkka. Nyt ne on vaan jotenki menny ihan uusiin sfääreihin, ja mun haju- sekä makuaistit on aivan hiton perseestä! Kaikki ne mistä oon ennen nauttinu ei enää maistu yhtään yhtä hyvältä ja joitain ruokia en edes viitti katsoa päin. Enkä voi sietää mitään jälkimakuja suussa, joten hampaiden harjausta olen harrastanu ehkä liianki kanssa. Toivottavasti hampaiden harjausta ja suuveden käyttöä ei voi tehdä liikaa..? Ja ne mitä en sais suuhuni laittaa, tekee aivan helvetisti mieli! Esimerkiks mun kaikkein herkutteluruokani kautta aikojen on ollu maksalaatikko! Itku meinaa tulla, kun miettii koska sitä mahtaa seuraavaks saada. Saakohan noita "kiellettyjä aineita" syödä imetysaikana? Anyone? 
Mutta siis enihau, mun pointti tässä hommassa oli se, että kaikki rasvat ja vartalonpesuaineitten hajut tekee aivan järjettömän pahan olon. Varsinkin se vesiliukonen naamarasva mitä oon doppleria käyttäessä käyttäny. Ja nyt kun näänki sen laitteen pakkauksen, mulle tulvii huonoa oloa päälle. Jotenki mun mieli ja kroppa yhdistää, toi laite -> PAHAOLO. Eikä oo kiva yhtään. Sen jälkeen haistan sen rasvan ihollani ja käsissäni vaikka kuinka niitä pesisin. Nyt kuitenki jään odottamaan tätä ihanaa hajustamatonta (toivottavasti) ultraäänigeeliä, jotta voin hyvillä mielin doppleroida sydänääniä kuultavaksi. Kyllä siitä vaan tulee niin hyvä mieli kun nopean pienen viuh viuh viuh -äänen kuulee. <3

Ja kolmanneks ärsyttävin (vai onkoha neljänneks, viidenneks vai kuudenneks jo) juttu on tää turvotus mikä on päällänsä aina iltapäivään ja iltaan päin mentäessä. Iltasin näytän varmaan vähän raskaana olevalta, mutta aamusin en niinkään. Mä oikeen aloin ettimään onko mulla kuvaa ennen raskautta mahasta ja ihmekyllä mä löysin yhden, todella huono laatusen, mutta väliäkös sitte sillä. Se ei kuitenkaan niin paljoa eroa tuosta aamukuvasta, että sen jaksaisin tänne postata. Sitte tossa eilen aamulla nappasin kuvan sängystä noustua ja töistä kotiin tultuani, ja kerrottakoot että työpäivän aikana söin ruispuuroa sekä muutaman karjalanpiirakan. Ja tulos oli allaoleva:


Tsiisus, ei mikään ihme jos päivän mittaan tulee semmonen pullamössö-olo. "On se vähän kasvanu", juu se on pelkkää läskiä ja turvotusta! He-he. Ja multa on nyt kaks asiakasta kysyny suoraan, että odotatko vauvaa! Itse en uskaltais lähteä tossa vaiheessa mitään kysyä vaikka oliski aavistus. Ne asiakkaat on kyllä nähny mut nyt monta kertaa ennen raskautta ja voi olla et eroa sitten siihen on, mitä ei itse sillälailla huomaa, paitsi nyt jälkimmäisestä, mutta kummiski. Sitte ko kerron, että ei niin maha oo vielä kasvanu, että on pelkkää pahaa turvotusta, niin sitten että "No mutta sen kyllä näkee jo silmistä", ai. Kaipa neki sitte on turvonnu ja tullu kauheet silmäpussit yöheräilyjen takia. Enkä edes halua tietää mitä se sitten pidemmälle mentäessä on. Ois se kiva jos sais olla kotona ja nukkua kun nukuttaa ja vaikkei nukkuiskaan niin sais vaan olla, eikä tartteis niskalimassa olla tienaamassa rahaa pahojen olojensa, huimausten ja väsymystensä kanssa. Että sellaista pikaista lomaa tänne päin kiitos! Selkäkin vihottelee ihanasti jo nyt, tänäänkin uimassa jäi uimailut hieman puolitiehen kun selkä reistas ja siirryin lämpimään altaaseen missä oli sellasia porehommia niin sai varovasti selkä hellää kyytiä.

Nojuu, ehkä lopetan tän valittamisen tältä päivältä, joten seuraavaan kertaan sitten. Adios.



perjantai 6. syyskuuta 2013

Rv 12+0

Vaikka lääkärin mielestä mennään 12+5. Sen niin väliä varmaan kun kuitenki niin vähän päiviä heittää. Mun täytyy ottaa asia puheeks seuraavalla neuvolakäynnillä 4.10. ja saada hieman selvyyttä asioihin.

Tänä aamuna sain havahduksen. Kiukuspäissäni valitsin vaatteita, kun housut ei mee kunnolla jalkaan, tai jalkaan menee hyvin, mutta se että sais vetoketjun ja napin kiinni ilman että olo on todella tukala ja ikävä. Oon sitte alkanu käyttää leggingssejä enemmän, mutta että löytäisin jonkun kivasti istuvan tunikan tai paitulin, jossa näyttäis edes pikkasen ihmiseltä. Kaikissa näytin jotenki ärsyttävältä pullapossulta.  Turhautumispäissäni huusin itelleni et "näytän helvetti ihan siltä ko oisin raskaana!". Juu u, mmm. Ehkä sä voit vähän näyttää siltä, ..DORKA!




Käytiin viime perjantaina kattomassa muutamia äitiyshousuja, että vois olla kivempi olla, mutten kuitenkaa löytäny mitään mieleistä. Kävin kylläkin vaan H&M:ssä enkä muissa ollenkaan. Yhdet oli kivat, mutta oikea koko puuttu siitä farkkumallista. Meinasin että vois käydä kaupungilla viikonloppuna kokeilemassa onneansa uudelleen. Ja voihan sitä tietty käydä muissakin kaupoissa.




Pahasta olosta en oo vielä päässy ihan täydellisesti eroon, mutta kaipa se alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. On parempia ja taas pahempia päiviä. Päänsäryt ja migreenit on niitä kaikista ilkeimpiä, kun ei sitten saa lääkitä itteensä niin että helppais, vaan otat jotain turhanpäivästä parasetamolia ja yrität nukkua. Mulle kun tuo liikanukkuminenki aiheuttaa päänsärkyä, joka alkaa ihanasti silmistä ja muuttuu migreeniksi. Että ai että! Kyllä ne sitten kuitenki kestää ilman lääkitystä kun tietää minkä vuoksi siinä kärvistellään. <3



 Menispä aika vaan nopeempaa!



maanantai 2. syyskuuta 2013

11+3 ja ultra

Perjantaina oli ultra. Siinä huoneeseen ootellessa tuli selvästi mieleen sillon lapsettomuustutkimusten aikaan kun kävin ko. herralla. Se oli todella epämiellyttävä ja kovakouranen. Ja niinpä oli nytkin! Se vaan tunki kaikki laitteet sisään, kun mussa olis mitään tuntoa ollenkaan. "Pidä jalat auki" se vaan huus, kun sattumuksen vuoks ne menee automaattisesti kiinni. Sitte se selitti kaiken semmosessa kymmenessä sekunnissa että tossa on toi ja toi. Samalla kun se lääkäri selitti asioitaan, alko tää toinen hoitaja vänkäämään mun kanssa noista viikoista samaan aikaan, multa meni kaikki sydänäänet sun muut ohi. Se paha mieli sen jälkeen oli taas hirveä. Mitä helvettiä tollaset ihmiset on tolla alalla, jollei voi normaalisti kohdella asiakkaitaan, lisäks kun toi mies vaikutti siltä, että hänen mielestään naiset ei oo yhtään mitään ja paljon alempi arvosia kun hän. Kunhan ei IKINÄ tartte sille enää mennä!

Kun se hoitaja selitti, että nyt sitten on 11+5 ja sanoin että ekan ultran koon mukaan ollaan menty, eli ois nyt sitten 11+0. Niin alko vänkäämään, että kun se on 6 päivää sinne tänne niin sillä ei ole mitään väliä. Sama lasketusta ajasta, kun kuukautisten mukaan neuvola sano sillon 16.3., ekassa ultrassa sano et todennäkösin on 23.3., nyt tässä tän lääkärin ultrakuvassa lukee 20.3. ja alko mulle vihasesti sanomaan että sitä ei lähetä muuttamaan sitä 16.3. että se on nyt sitte se!

Ultras myös vatsapeitteiden päältä, että saatiin profiilikuvaa, valmiiks ko tuli, niin heitti mun vattalle kasan paperia ja sano että pyyhi ittes noihin. Miehen ilme oli koko aika myös aikamoinen. Katteli sitä touhua että mitäs helvettiä täällä tapahtuu.

Meidän eka ultrakin oli hieman mieltä pahoittavaa, kun kesti varmaan sen 15 sekuntia ja nopeella puheella, että yksisikiöinen raskaus, sydän lyö hyvin (vaikkei niitä kuullut), kaikki hyvin, tossa kuva, kiitos moi. Sitte huoneen ulkopuolella me seistiin suu auki ultrakuvan kanssa, että niiin, meille tulee vauva.

Ja mä niin päätin, että seuraavassa ultrassa mikä onki sitten rakenneultra puolessa välissä, sanon tälle kätilölle, että on ollu huonoja kokemuksia näistä, että voisko hän olla se joka selittäis asioita ja näyttäis meille pikkusta kunnolla. Toivottavasti. Suunsa tietysti vois aina avata tommosissa tilanteissa, jos ei mee niin kuin itse toivois, mutta jotenkaan en saa suutani auki noissa tilanteissa.

En tiedä onko muilla ollut millasia kokemuksia ultrista, mutta kavereilta kuullessa kaikki on sanonu, että heille on tarkkaan selitelty kaikkea ja näytetty hitaasti ja saanu kattella ko vauva liikuskelee. Olis kiva kuulla jos jollain muulla ollu samankaltasia kokemuksia lääkäreistä.

Nyt kuitenkin, kuvia pikkusesta. <3





Ensimmäinen kuva vissiin oli joku kuva sydämensykkeistä. Keskimmäinen mielestäni kaikista selkein, mutta tää viiminen on hieman epäselvä, taitaa olla jotain kättä tossa kasvojen edessä. Niskaturvotus oli onneksi onneksi hyvä ja kaikki hyvin muutenki.

Kevättä siis ootellessa kovasti! <3