perjantai 27. joulukuuta 2013

Hankintoja ja odottamista

Tänään lähdettiin kiertelemään kauppoja ja hoitamaan erilaisia asioita. Skanssista tuli taas ostettua tulokkaalle muutama body ja parit pökät. Joululahjaksi poju sai tämmösen collegeasun, yöppärin ja nallepuvun. Päätin itsekkin vähän tänään kerätä kokoon kaikki vaatteet ja pientilpehöörit mitä on saatu ja itse ostettu, että vähän saa kuvaa siitä mitä on ja mitä vielä tarvitaan. Harmi vaan, ettei oikeesti osaa näin etukäteen hirveesti tajuta mitä kaikkea sitä oikeen sitten tarvitseekaan.

 
Kuvaa muutaman viikon takaa, 26+6











Koot joita ollaan osteltu on 56-62. Kaverilta sain muutaman yöppärin kokoa 68, niin onpahan sitten myöhemminkin sopivia vaatteita. Koossa on siis muutamat sukat, bodyt, yöppärit, pöksyt, yks pitkähihanen collegetakki, muutamat kuolakaulurit ja pipo, tutti, helistin, tuttipidike ja nallepuku. Äitiyspakkauksessa tulee kuitenkin kaikenlaista mitä tarvitsee, jos sen jälkeen sitten näkis ja tietäis paremmin mitä sitä vielä tarvitsee. Muutaman tommosen collegetakin oon meinannu hankkia ja päähän jonkunlaista suojaa, mutta muuten oon aika ulapalla. Noi kaikki tutti/tuttipullo yms hommat on erikseen, kun niitä ei olla oikeen lähdetty vielä edes hankkimaan, myöhemmin sitten.

Sitten kun ollaan muutettu ja saa alkaa järjestelemään noita pojun tavaroita ja vaatteita, hehkutan lisää siitä mitä kaikkea on hankittuna. Muutenkin lastenhuoneen remontista tulee varmasti olemaan kuvia ja juttua. Siellä on meinaan semmonen vaaleanpunanen prinsessahuone meitä vastassa, joten hieman neutralisointia vaatinee se huone. Tämäkin tapahtuu loppujen lopuks aika nopeastikin, kun muuttoon on jäljellä alle kuukausi! ..alle kuukausi, mammalomaan vähän yli kuukausi ja laskettuun aikaan kaks ja puol kuukautta.. Vähiin käy ennen ko loppuu tää kaiken odottaminen! <3



Joulupyhät

Yhyy, nyt on jo perjantai ja muutama päivä lomaa enää jäljellä! Maanantai meni vielä töissä ja ilta äitin luona mamman kanssa jouluruokia tehden. Jäin sinne sitten vielä yöks niin olin sielä aattona sitten valmiiksi.









Noi kaks viimistä kuvaa on jouluaatto yöltä kun palattiin kaikki kotiin. Oli poika niin väsyny, rikki ja ryytyny että oksat pois! Tohon se läjähti eikä reagoinu enää mihinkään. Pikkurakas. <3

Joulupäivänä lähdettiin Auraan miehen mummin luokse syömään, niinkuin joka joulupäivänä. Siellä on aina niiden äidin puolen suku paikalla. Tällä kertaa vaan kovat kyselyt raskaudesta ja tulokkaasta. Kuitenkin ihan hyvällä ettei mennyt mitenkään ärsyttäväksi. Itseä kun laittaa vähän ärsyttämään kun jotkut marmattaa ettet sä sais enää näin tai noin ja koko aika ollaan neuvomassa mitä pitäis tehdä ja mitä ei. Tulee se sitten keltä tahansa niin se on ärsyttävää. Ei siitä sen enempiä.

Tapaninpäivä meni miehen ja serkkuni kanssa syömiskellen Denniksessä ja sen jälkeen elokuvissa katsomassa Frozen -Huurteinen seikkailu -animaatio. 


 

Elokuva oli ihan jees, toi oli vaan se traileri minkä mä olin nähny, eikä siinä ollut tollasta pätkää ollenkaan. Muuten toi leffa oli vähän niin ja näin, mutta noi elukat teki siitä loistavan. Ei siis paskempi!

Seuraavaks siis uutta vuotta ja uusia kujeita odotellessa!




perjantai 20. joulukuuta 2013

Riks raks ja poks!

Nyt alkaa toi selkä laittamaan hanttiin todella pahasti välillä! Yöt menee tasasella poistumattomalla säryllä ja töissä vyöstä huolimatta jotkut asennot ja liikkeet tekee kipeetä. Tänäänkin on tullu vaaputtua taas kun ankka ja koiran kanssa ulkoilut toisinaan tuottaa tuskaa. Tähän ei auta tosiaan miehen poistuminen laivalle illalla kaverinsa kanssa, jollon koira jää täysin mun hoidettavaksi. Että rispektit tosiaan _kaikille_ yksinasuville koiranomistajille. Varsinkin raskaana oleville! Ei tulis mitään.. tietty joku kilonen chihu menis kivemmin kun melkeen 60 kiloa elopainoa kantava köriläs.

Pientä hiljaiseloa on tullu tässä pidettyä. Ehkä ei oo sitä aikaa niin löytyny istumaan alas ja kirjottelemaan, saatika että olis sitten ollu jotain kummallista kirjotettavaakaan. Päivät menee töissä ja viikot huimaa tahtia. Muutaman yön päästä on meinaan joulu! Hui. Muistan vielä iha ko eilen tapahtuneen kun asiakkaiden kanssa miettittiin, että jouluun on enää 2,5 kuukautta. Ja nyt alkaa saman verran olla laskettuun aikaan. Että huijuijuijui! Muutenkin kun muuttoon "enää" semmonen kuukaus ja mammalomalle hiukan yli sen. Kyllähän tässä paniikki ehtii vielä tulla kun asiat tapahtuu liian nopeasti. Oon kuitenkin miettiny hoitaa muuton ja lomalle pääsyn alta pois ennen kun alan pelkäämään synnytystä! Sithän mulla on aikaa vaan miettiä tulevaa, rypeä jossain itsesäälipelossa kotona ja kauhistella kipuja. Pitäis varmaan pitää itsensä suht kiireellisenä ne viime hetketkin, vaikken usko sen kyllä tuottavan mitään ongelmaa.

Meillä piti olla neuvolassa tänään lääkäriaika, mutta se siirty uudenvuodenaattoon. Eikä tässä onneks tällä kertaa mikään hätä olekkaan, kun poika pistelee vetämään kunnon moovsseja päivin öin, se huojentaa kuitenkin sen verta mieltä että aktiivisuutta ainakin löytyy. Enkä kyllä tiedä muutenkaan yhtään mitä tää kerta ois käsitellyt.
Tammikuun alussa alkaa synnytysvalmennus ja jollain lailla odottelen sitä suht odottavasti. Varsinkin sitä keskimmäistä  kertaa missä käydään läpi itse synnytystä ja kivunlievityksiä. Voi olla, että se auttaa vähentämään mun synnytysstressiä, toivon mukaan.

Ainiin, eilen meille selvis ja päästiin päätökseen poitsun nimestä. Muistan kuinka väännettiin miehen kanssa kovaan kättä jo koiran nimestä, mikä päätys siihen, että mä sain tahtoni läpi (Rufus)! Yllätys. Joten olin jo valmistautunu ihmeellisiin kinoihin, kun kuitenkin nyt on kyseessä lapsen nimi. Tässä kuukausia ilmoille on heitelty eri nimiä, jonka yleensä jompi kumpi on lytänny samantein. Mulla muutenkin kun olin niin tyttöfiiliksissä, oli vaikee päästä sisään tähän poikamaailmaan ja nimivaihtoehtoihin. 
Mun listaamista nimistä mies sitten bongasi yhden joka oli munkin ehdoton suosikki ja alettiin sille jo etsimään toista/toisia nimiä, kunnes ilmoitin miettiväni vielä yhtä nimeä, mutta oli jotenkin sekaset tunteet sen nimen kanssa, kun mieli huus juuta ja eitä samaan aikaan. No kappas että sehän oli miehen mielestä paras vaihtoehto! Hän sitten siinä illalla vielä kävi kaikkia nimiä läpi ja ehdotti tälle viimiselle nimelle toisen nimen vaihtoehdon ja hyvin yllättävää, mutta se kuulosti ihan oikeasti hyvälle. Silti mä jäin itsekseni tappelemaan tästä mun ehdottamasti etunimestä mielessäni ja mietin miks mä edes kerroin tän vaihtoehdon ääneen.. Mä kuitenki heräsin yöllä varmaan viis kertaa miettien, että se nimihän kuulostaa ihan oikeelta ja hyvältä meille! Joten eiköhän se sitten ollu siinä. Vaikka vasta eilen ilmotin, että haluaisin kanssa tän nimen pojalle, tuntuu se jo näin seuraavana aamuna ihan siltä kuin se olis aina ollutkin näin. 
Nimeä en siis luonnollisestikkaan vielä paljasta, enkä viitsi muutakaan siitä kertoa asioita, ettei se sitten ole arvattavissa. Varsinkaan kun rakas äitini lukee tän satavarmasti ja alkaa kauhee kysely, kun onhan se kummallista "kun sun kuulumisia pitää nykyään lukea jostain internetistä", niin kun muuten mun elämästä se ei tietäis vissiin mitään. 

Nyt alan kuitenki suorittamaan tämän, huomisen ja maanantaisen työpäivän loppuu, jollon mulla alkaa kuuden (6!) päivän loma! Ai mitä autuutta. Alkuvuodesta asti ei ole ollut yhtään lomaa, joten tästä tulen niin nauttimaan täysin siemauksin! Tiedän kuitenkin että toi kuus päivää tulemaan menemään niin siivillä että alkaa melkeen jo harmittamaan näin etukäteen. Sen jälkeen kuitenkin puoltoista kuukautta ja tää mama jää lomalle, niin eiköhän sillä jakseta se loppuaika!



torstai 28. marraskuuta 2013

Hankintoja

Mun tiistaisen vapaapäivän olin taas täyttäny kaiken maailman juoksevilla jutuilla. Mutta ennen kaikkea mä itse pitkästä aikaa menin kampaajalle, mitä ihanuutta. Tähän kuontaloon tuli hieman raitaa ja kevyt, kiva leikkaus. Sitä se oli monet kuukaudet kaivannu urakalla. Oon nyt parisen vuotta kasvatellu tätä tukka ja nyt varsinkin kotiäidiksi hetken päästä siirryttäessä se on aika oivallinen kun voi vaan heittää hiukset ponnarille.
Tää hiusten värjäys raskausaikana jakaa mielipiteet varmasti aikalailla kahtia, mutta itse kuulun kyllä niihin jotka kyllä värjää huolettomasti tukkaansa koko raskausajan. Ehkä tais ensimmäiset kaksitoista viikkoa mennä hieman varovaisemmin, mutta sen jälkeen ihan normaalisti. Eikä se kyllä nyt ihan käy päinsä, että parturi-kampaaja itse lompsii tuolla korviin asti ylettyvällä tyvikasvulla. Täytyy tunnustaa, että mies värjäyttää mun tukkaani aika taidokkaasti jo nykyään. Se ei kyllä uskaltanu mulle raitoja alkaa laittamaan vaikka kuinka olisin näyttäny ja neuvonu. Ja ehkä loppujen lopuks ihan hyvä vaan, nyt on ihana tukka taas!

Sitten juoksinki pankissa, Skanssissa ja OzBabyssa. Vihdoin ja hiton viimein sain hankittua sen Doomoon imetystyynyn. Se tuli kyllä ihan yllärinä mulle, että sielä oli edes sellasia, saatika vielä just sen värisenä minkä ainoastaan olisin kelpuuttanut. Hintaakin tietty tyynystä löyty, mutta uskon sen olevan iso apu vauvan saavuttua. Siihen asti se hoitaa hommaansa meijän sängyn tilanviejänä helpottaakseen mun tuskasia öitä. Ostin vielä tuon isomman, joka taipuu kivasti hieman suorankäyräksi pötköksi ja maha jää mukavasti kaarevaan kohtaan.

Laadukasta puhelinkuvaa taas.

Googlesta nappasin kuvan eri tyynyn käyttötarkotuksista.



Toinen mun hyvin hyödyllinen ostos kyseisestä kaupasta oli tukivyö, mitä alunperinkin lähdin kaupasta hakemaan.



Toi ois varmaan aika kätevä, kun vaan muistais sen aamulla töihin lähtiessä laittaa päälleensä. Kuten ymmärrettävää, mulla ei oo oikeen kokemusta sanoa nyt onko vyöstä hyötyä vai ei, mutta tiistai-illalla sitä kokeillessa tuntus olevan aika turha härpäke. Kuitenkin muutaman tunnin käytön jälkeen kun vyön poistin, huomas sen eron miten se tukee suht napakastikkin. Ton takaosan kun laitan tiettyyn (väärään tietysti) kohtaan, saan ihanasti aikaan selkääni kaksoisperseen, eli suloset selkäläskit pursuaa vyön välistä. Täytyy vaan etsiä se sopiva läskejä peittävä kohta ja toivoa ettei se päivän aikana huomaamattomasti liiku paikaltaan. Eli jos mut näkee tuolla julkisesti kulkevan nelikankun kanssa, saa kiitos tulla huomauttamaan, olisin hyvin kiitollinen asiasta. 



Mahan en oo huomannu nyt lähihetkinä kasvavan, mutta kaipa se kaiffari sielä kuitenki aika moisesti koko ajan suurentaa kokoaan. Tyyppi on ainaki kova mylvimään ja huomaa kuinka kohtu on noussut ylöspäin, kun potkut tuntuu noin 10 senttiä navan yläpuolelta sivuvatsalla. Ja hassua miten liikkeet tuntuu samaan aikaan eri puolilla vatsaa, kaipa sielä venytellään oikeen urakalla. 
Neuvolatäti mua valasi viimeks, että kun sf-mitta oli sillon viime tiistaina 22 cm ja se huitelee käyrän yläpäässä, mikä siis on normaalia tällasilla 160 senttisillä hukkapaloilla, kun kohdulla ei ole tilaa kasvaa hirveesti pituus suunnassa, niin se kasvaa nopeesti ulospäin. Että sitä kunnon rantapalloa odotellessa sitten. 

Kohta on kuitenki joulu ja sitten on enää hetki muuttoon ja vauvan tuloon. Hui, kuinka nopeesti aika vyöryy eteenpäin. A-pua. Kohta meillä on ihan oma vauva.. <3



perjantai 22. marraskuuta 2013

Isyyspakkaus

Onko teistä moni tehnyt tai tekemässä isälle isyyspakkauksen?

Mulle tuli meinaan jo nyt kauhee hinku päästä tekemään tällasta! Moni äiti eri forumeilla puhus, että antaa jo muutama kuukaus ennen laskettua aikaa, mutta itse oon ajatellu paketin saapuvaks hänelle vasta hiukan ennen h-hetkeä. Ja jos lähtö tulee kaikille yllätyksenä, sitten vaan viestiä perään paketin sijainnista. Toisaalta olis kiva antaa se vaikka jouluna, kun meillä ei tänä vuonna vaihdeta noita joululahjoja ollenkaan, kun tuntuu että sitä rahaa vois laittaa myös johonkin hieman järkevämpäänkin. Ostin mä meille kyllä Sami Hedbergin liput joulukuun keikalle ja itsenäisyyspäiväks varasin meille laivamatkan aamiaisineen ja buffetteineen (se siitä rahan käytön järkevyydestä..) Että se nyt jo menee kyllä jonkunlaisesta joululahjasta tällä kertaa, mutta itse jouluaattona ei ole mitään mitä toiselle antaa. Voi joulu, tulis jo!

Itse pakkaukseen oon meinannu jotain pientä tilpehööriä, mm.

- korvatulpat
- kumihanskat
- hengityssuoja (vaikka ei käyttöön tulekkaan, kun ei ole mikään erite- tai hajuherkkä)
- suklaata ja pastilleja
- energiajuomaa
- vauvan ensiapupakkaus
- laastareita (jotain lapsiaiheisia)
- pari leffalippua
- joku kirjanen/opas isyydestä (jos löytyy joku hyvä huumorilla maustettu)
- jotain i love dad -kamaa (tutti,body yms)

Jotain tuonlaista sisältöä oon sinne miettiny, mulla on tässä kuitenkin hyvin, ehkä liikaakin aikaa alkaa noita pikkuhiljaa ostelemaan. Se, että on liikaa aikaa näkyy varmasti sit siinä että menee pakkauksen sisältö jo hieman yli äyräiden. Jonkun kenkälaatikon kun vähän tuunailis isällisemmäks ja sinne saisin kaikki mahdutettua, niin bueno.
Voi olla että ideoita tulee lisää sitä väsäillessä, mutta katsellaan myöhemmin millanen tulee. Innolla odotan itsekin! 

Mies itse ei oo tällanen kovin yllättäjä-tyyppi taikka kauniilla sanoilla lepertelijä, mutta hänellä on näitä arjen pikkujuttuja millä omalla tavallaan kertoo välittävänsä. Aluks mulla meni tovi tottua tähän hänen tapaansa, mutta nyt niistä pikkujutuista osaa jo lukea sen oman tarkotuksensa. Se, että hän on kaupassa mua ajatellu ostamalla jotain mun lempiherkkua tuntuu jo kivalta, soittaa keskellä työpäivää puhellakseen hetken, sanoo rakastavansa, aamusin mua ennen noustessa hiippailee kännykän valon kanssa etsien tarvittavansa ettei häiritsis valoilla, eikä lähde ikinä töihin ennen kun on tullu sänkyyn sanomaan mä lähden nyt, ei ikinä. Noista kaikista erilaisista jutuista mä nautin joka päivä ton ihmisen kanssa. Toivottavasti hyvin hyvin hyvin pitkään. <3



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tekstivyöry

Tästä voi tulla pienoinen sekametelisoppa, varoitan jo näin etukäteen.

Piti tossa pari päivää sitten jo kirjoittaa tällasesta sattuneesta, kun käytiin miehen kanssa sunnuntaina Skanssissa kaupoilla ja nälän yllättäessä päätettiin sit mennä pitsalle. Käytiin yhdessä Kaarinalaisessa pitseriassa ja siinä ihan normaalisti tilatessani sieltä jostain meidän takaa hyppäsi vissiinkin joku paikan omistajan näköinen herra siihen huutamaan kovaan ääneen "Eikun neidille vettä ja terveellistä vaan! Ei syödä mitään epäterveellistä, vettä vaan!" Sit sano miehelle, että sillon kun hänen vaimonsa odotti lasta, niin hän ei antanu syödä mitään epäterveellistä.. No huhhei. Koko sali ensinäkin ihan täynnä ja minä nolona sitte yritin vetää paitaa mahan esteeksi ettei kukaan näkis raskautta ja pidin huolen, etten paljoo pöydästä nouskennellu. Syömisen ilonkin se mies multa kyllä vei pois, ja hirveiden "mä oon ihan paska tuleva äiti" -tuskien kanssa söin hitto vie sen pitsan loppuun asti! Syömisen ja morkkistelun jälkeen hipsin nopeesti ulos niinkin näkymättömästi kun tämmönen valas voi vaan hiippailla. Varmaa ainaki on se, etten raskausaikana mene enää yhteenkään pitseriaan vaikka kuinka mieli tekis.
Ja vaikka se ois ollu kuinka vitsi, hauskaa huulen heittoa mieheltä, niin ei siltikään, ei!

Eilen meillä oli molemmilla vapaapäivä, kun aamulla oli neuvola ja koiralla eläinlääkäri yhdentoista aikaa. No maanantaina käytiin iltamissa kaupassa ja sieltä kotiin päin ajaessa kuulu yhtäkkiä joku kolina ja sen jälkeen auto sammus. Käynnistettii uudestaa ja mies vaa tokas, että ohjaustehoste ei toimi enää. Jippikaijee, onneks en ite ollu ratissa sillon, meinaa mä olisin varmaa luullu että se ratti meni lukkoon ja ajanu ojaan, oli meinaan ihan pikkasen raskas kääntää sitä rattia. Saatiin kuitenki ajettua se kotiin ja siellä selvis, että laturin hihnan kiristyskappale lensi siinä kolinassa huisin hemmettiin sieltä. Onneks sentään päästiin sillä kotiin, mutta auto jäi sitten siihen. Eilen sen yks korjaamo hinas pois ja toivotaan, että saatais takas mahdollisimman pian.
Neuvolaan lähdettiin aamulla bussilla ja tietysti sit kauheessa sateessa, mutta eläinlääkäriin ei kyllä päästy. Se olis ollu Raisiossa. Oltais käyty kattomassa sellasta mun nyrkkiin sopivaa nestepattia koiran kyynärvarressa. Ja jos se olis jouduttu rauhottaa sen tyhjennyksessä, niin pakko se olis ollu saada autoon suoraan. Millään busseilla sinne lähtö ei tullu kuuloonkaan. Muutenkin kun toi rotu on sellanen etten viitteis mihinkään julkiseen kulkuneuvoon mennä säikyttelemään ihmisiä, monet kun pelkää isoja mustia koiria, tai vaikka olis pienempikin niin sekin voi herättää jo kauhistusta.

Eilinen meni siis kutakuinkin persiilleen niiltä osin mitä oltiin suunniteltu. Mun piti myös käydä vihdoin ostamassa itelleni OzBabystä tukivyö, kun on tota selkäsärkyä sen verta ollu. En sitä kotiin kaipaa ollenkaan, mutta töissä se vois olla aika oivallinen, kun kuitenkin aika oudoissa asennoissa huomaa välillä töitä tekevänsä. Muutenkin kun paljon jaloilla seisomista joutuu tällä alalla harrastamaan, yritän kyllä mahdollisuuksien tullen hyödyntää satulatuolia, mutta siinä monesti sitten on taas hartiat kovilla. Se nyt neuvolassa ainakin selvis, että tohon iskiaskipuun ei oo oikeen mitään helpotusta, kun se on jotain hermosärkyä. Lämpöä ja hierontaa ollaan kokeiltu ja kyllä se pikkasen helpottaa, muttei se sitä kuitenkaan poista tai paranna. Nojoo, ehkä tää tästä.
Saatiin kuitenki hyödynnettyä eilinen aika hyvin sillä, että siivottiin oikeen kunnolla ja järjesteltiin kaikki kaapit ja heitettiin turhaa tavaraa pois ihan järjettömästi. Siivosin myös vaatekappini ja laitoin taka-alalle kaikki ei mahtuvat taikka imarrtelevat vaatteet. Eipä sinne paljoon jääny mitään käytettävää.. Kaappien järjestäminen helpottaa varmasti tammikuussa muuttoa kuitenkin sitten pikkasen. Eli tämmönen ennenaikanen joulusiivoaminen, check!

Neuvolassa meni kaikki hyvin, vauvan sykkeet oli 145 ja verenpaineen oli ok. Hieman matalampi kun mitä ennen on ollu, mutta uskoisin sen olevan vaan ihan hyvä juttu. Käytiin noita kelan asioita läpi ja pää on ainakin tosi pyörällä jollei muuta. Aika sekavaa hommaa kyllä. Jos mä nyt ymmärsin kaiken oikein, niin mä haluan tehdä asian niin, että mä luovutan miehelle äitiysloma-ajasta 12 vuorokautta, jollon se saa ylimääräsen isäkuukauden, jonka se sitten pitäis siinä kohtaa kun mä menen takas töihin. Eli siinä lapsen ollessa vuoden ikäinen. Mies ei nyt oikeen juuta eikä jaata osannu mihinkään sanoa, kuunteli vaan suu auki sitä sekavuutta. Mutta mä ite pidän sitä tärkeenä, että myös mies saa (lue: joutuu) pärjätä lapsen kanssa ihan kahdestaankin. Ja tulen kyllä pitämään huolen siitä, että saan tehdä iltasin omia juttuja, jolloin tätä sitten tapahtuu, eikä niin että mä olen aina siinä vieressä turvana. Varsinkaan kun hänellä ei paljoa tota vauvakokemusta entuudestaan ole, vaikkakin tiedän että siitä tulee hitonmoinen isä. Kärsivällinen, kiltti ja rakastava, myöskin kyllä periks antava (äiti on se natsi, niinkuin se on meillä jo koiran kanssa). Jotta jipii jo näin etukäteen..

Se tulee kyllä harmittamaan, kun neuvola vaihtuu Raisioon muutettaessa. Ehditään luojan kiitos kuitenkin käymään toi synnytysvalmennus vielä Turussa, mikä on tammikuussa. Kun neuvolatädin kanssa sitä pähkäiltiin, kun sanos että perjaatteessa meijän pitäis se käydä vasta Raisiossa. Sitten kerto, että Turussa on kolme valmennus kertaa, kun taas Raisiossa niitä on joku 12 (!?). Se kyllä näki mun ilmeestä, että mä haluan ehdottomasti Turussa hoitaa tän homman, koska kahtaatoista kertaa jossain valmennuksessa en käy, se on saletti. Uskon meillä olevan sen verta muutakin tekemistä arjen keskellä.
Painokin oli noussu muutamalla kilolla, hyi olkoon, en vaan voi muutakaan sanoa. Että sen siitä pitsan syömisestä sitten saa. Oon pitkään kattonu tota Turun Urheiluliiton järjestämää äitiysjumppaa, mikä on tiistaisin 19:30 - 20:15. Pitäis ehdottomasti saada aikaseks päästä sinne hieman tekemään omalle kunnolles jotain. Mulla ei oo mikään ongelma käydä yksin eri paikoissa, mutta onhan se aina ainakin ensimmäisiä kertoja mielekkäämpää jonkun toisen seurassa. Varsinkaan kun en tiedä ylipäätänsä missä tommonen paikka on, jostain luin että jossain Halisten vieressä. Onneks on noi gepsit keksitty. Hintakaan tonne jumppaan ei oo mikään huisi kun jos oikein katoin, niin se oli 4e/kerta. LINKKI. Katotaan tässä nyt. Toi iskiaskipu on välillä niin hirveä, ettei se paljon houkuttele lähtemään jumppailemaan. Myöskin neuvolatäti epäili mun huimauskohtausten johtuvan alhasesta hemoglobiinista, se kyllä selviää sitten vasta sokerirasitustestissä viikoilla 26-28, mihin on vielä aikaa. Vaikkakaan se koko toimenpide ei innosta mua ollenkaan. Eikä siinä oikeestaan mikään muu, kun se odottaminen! Kun ei ihminen jaksa odottaa, tässä kaikkea muutakin jo odottaessa koko aika. Vaikka onhan se kiva että on jotain mitä odottaa, sitten vaan kun niitä odotettavia asioita kerääntyy tarpeeksi, niin on kärsivällisyys koetuksella. Kohta on kuitenkin jo joulukuu, iloitkaamme siitä! Jeij!



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kuulumisia

Luulin pitäväni pikkasen hiljaiseloa tuonne ystävän lauantaina oleviin hautajaisiin asti. Ei oo jotenkaan omat asiat pyöriny paljoo mielessä, kun koko ajan tämä tyttönen. "Tuolla me oltiin yhdessä, toi me tehtiin yhdessä, tuolla se asus, tästä se kulki joka päivä, täällä se aina kävi, tästä se tykkäs, tästä me aina puhuttiin, tästä kappeleesta tulee mieleen ja kappas, mulla vaatekaapissa roikkuu häneltä lainaamia vaatteita.." Mitäköhän mä niillä teen? En mä kuitenkaan niitä enää käyttääkkään voi..

Ahdistaa, ahdistaa ja ahdistaa tuleva lauantai. Ihana päästä laskemaan pikkunen lepoon, mutta ahdistaa silti. En oo mikään julkinensurija, että mä itkisin tai vääntäisin porua muiden edessä, mutta sillon tiedän että hanat aukee ja kaikki pääsee valloilleen. Ehkä siitä sitten on kuitenkin hyvä lähteä ylös- ja eteenpäin pikkuhiljaa.
Myös perheen kohtaaminen pelottaa, se että näen hänen siskot ja äitin riittää siihen etten enää kestä. Kuin pahalta voi tuntua toisten ihmisten puolelta, niin aivan äärettömän pahalta!

Mä yritän nyt kuitenkin kirjoittaa jostain muustakin aiheesta, nimittäin omista luuloistani ja fiiliksistäni raskaudesta. Aloin sitä eilen miettiä, kun mies kyseli kaikkia ihmeellisiä raskauskysymyksiä ja lopuks että "onko raskaus ollu nyt sellaista kun ennen sitä kuvittelit?" No ei ole kyllä ollut, pakko myöntää. Ehkä fyysisesti? Mutta ei henkisesti. On siis kiva, kun vatta saa olla valtoimenaan, eikä tarvitse sitä miettiä. Pientä kipuilua selässä on ollu ja koiran kanssa ulkona kävellessä alkaa monesti alavatsasta kivistää kovastikkin. Hiukan kun höllää vauhtia ja kumartelee eteenpäin, niin helpottaa. Se on kutakuinkin jotain semmosta mitä oon ajatellukkin. Mutta sitten oon aina ajatellu, että hehkun jonkinlaista raskausonnea ja olo on ihana kun vihdoin kaikki tapahtuu, mutta olo on valitettavasti ollu kun valaan ja rupikonnan risteytyksellä, joten siinä ei oo ollu paljon hehkuttamista! Ehkä tää ihon puhkeaminen kukintoon perseestä ylöspäin alkaa pikkuhiljaa loppumaan (toivottavasti!). Luojan lykky, että on talvi tulossa ja saa peitota ittensä erilaisiin telttoihin, eikä kekkuloida tuolla puolalasti kolmenkymmenen asteen helteessä.

Vatta on hyvin kasvanu, ainaki itestä tuntuu kun se olis jo kauhee rantapallo, mutta ehkä siks ei oo ollenkaan tottunu. Tässä on vielä ainakin 18 viikkoa vielä aikaa suurentua ja paisua,.. apua! Sitten kun mummot menee rollaattoreilla ohi tai ne vastavuorosesti taluttelee mua pesupaikalle ja availee ovia, niin alan harkita sitä äitiyslomalle jäämistä ihan tosissani.


rv 22 + 3




Ja kuin sattuskin, että on taas sama paita päällä niinkuin aiemmissakin kuvissa. Vaikka mun vaatetilanne on tällä hetkellä todella huono, niin ei se kuitenkaan ole ihan niin huono ettei mulla olis kun yks paita käytettävissä! Juujuu, hyvä yritys..

Ja tämmönen btw-purkautuminen, etteipä ole ikinä kännykässä ollu yhtä paskaa kameraa mitä tossa Samsung Galaxy S III. Se ei tarkenna mihinkään, ja jos vaikka se näyttäis välillä vihreetä valoa, niin kuva on ihan epäselvä ja todella suttunen! Mä en käsitä! Sit se tekee kaikista kuvista ihan oudon värisiä, jos väriä niissä on edes ollenkaan. Nyttenkin pikkasen lämmitin noita sävyjä ettei ne olis ihan harmaita. Aivan kökkö sanon minä! Joku kiva vois kyllä mulle selventää miten hemmetissä ton kanssa sais tarkempia kuvia? Siks en edes pahoittele kuvien suttuisuutta, kun pistää ihan vihaks muutenkin koko homma!
Tällä hetkellä muutenkin tarvitsisin kännykän kameraa, kun järkkärin kuvia en saa laitettua muuta kun meijän omalle läppärille, kun tää liikkeen kone ei tunnista sitä muistikorttia ja sitä piuhaa mä en oo edelleenkään löytäny. Mutta, koira ensin

Loppuun tämmönen blogi kun ARTrip, jonka joku oli linkannu naamakirjaan, missä on kaikkea ihanaa maan ja taivaan väliltä. Tässä nyt on todella aidonnäköisiä veistoksia erilaisista aidoista ihmisistä. Vau, ei voi muuta sanoa!

 KLIK !



 


maanantai 4. marraskuuta 2013

En edes tiedä jaksaisinko kirjoittaa koko asiasta.

Torstai aamun ja rakenneultran jälkeen olin ehkä maailman onnellisin ihminen, kun tuntus että kaikki asiat on vaan niin hyvin ja epäselvät asiat loksahtanu paikoilleen. Oishan se kyllä pitäny arvata ettei se elämä vaan mene niin. Ikinä ei sais iloita liikaa tai olla liian onnellinen. Aina pitäis hiukan epäröidä ja olla varuillaan että josko sittenkin jotain pahaa tapahtuis..

Iltapäivällä tuli sitten puhelu ja sain kuulla, että hyvä ystäväni on menehtynyt. Ja sanottakoot, että hän oli sitä itse halunnut..

. . . 

Ihan ko maailma ois tippunu mun alta. Samalla oot ihan shokissa ja olo on niin epätodellinen, miettii vaan, että ei tää oo totta. Kohta se sanoo että onki tapahtunu joku väärinkäsitys. Oma olo oli aivan vitun fucked up! Samana päivänä oot onnellisimmillaan ja sitten se onkin yks maailman kamalin päivä mitä ikinä on ollut. Niin nuori, niin ihana, niin kaikkea!

Olin just lähössä kaupoille ennen tätä ja lähdinkin. Ahdistus ja epätodellinen olo seuras koko matkan, kun ei ollu tajunnu tilannetta vielä. Kotiin päästyä se kaikki iski. Aiheutin miehelle muutamat sydämentykytykset lisää, kun soitin parkuen ja meni hetki ennen kun pystyis sanomaan, että koiralla ja vauvalla on kaikki hyvin.

Loppuviikon töistä ei tullu enää yhtään mitään.. Perjantaina mahduin mukaan kriisiryhmään, jossa käytiin asiaa läpi. Ja luojan kiitos pääsin, tuntu että sai omia ajatuksia pikkasen edes kasaan ja pysty ehkä hiukan järkevämmin ajattelemaan. Vaikka eihän tällasta pysty mitenkään järkeistämään ja miljoonat asiat jää helvetinmoisiks kysymysmerkeiks. Vaikka paljon asioita tieskin, ei ikinä ajatellu niiden olevan niin isoja, että ne olis merkityksellisimpiä kuin sun oma henki. Miksi, miksi ja miksi pyörii mielessä sen lisäks, että miettii mitä itse olis voinu tehdä toisin. Mut sit toisaalta olisko sitä voinu, ainakaan niin paljoa, että se olis tän asian estäny.. Veikkaan et ei. Maallisissa asioissa ehkä, mutta toisen pään sisälle on helvetin vaikea päästä auttamaan. Varsinkin kun ihminen on toisinaan todella sisäänpäin kääntynyt ja antaa pelkän pintaraapasun asioista. Kovin miellyttämishaluinen, eikä halua kaataa sitä kaikkea paskaa muiden niskaan murehdittavaksi.

Itse miettii onko ite kaatanut liikaa lokaa toisen mietittäväksi, kun on sellanen ihminen joka on varmasti saanut suurimman osan kuunneltavaksi meidän lapsettomuusajasta. Tuntien keskustelut ja hänen yrityksensä auttaa ja lohduttaa. Kun kerroin raskautumisesta, hän itki onnesta ja ilosta! Kertoi sillon myös kuinka paljon hän onki meitä asian tiimoilta miettiny, miten maailma voikin olla niin epäreilu! Ja epäreilu hyvinkin, että jotain tällasta tapahtuu niin ihanalle ihmiselle!

Toivottavasti sulla on nyt parempi olla. Ikävä on ihan hirveä. Jos olisin tienny meijän viimesen tapaamisen olevan viimenen, olisin sanonu niin paljon asioita mitä en ehkä ikinä sulle sanonu.

LEPÄÄ RAUHASSA PIKKUNEN! <3 Rakastan sua. En ikinä unohda sua.



torstai 31. lokakuuta 2013

Rakenneultra

Tänään se kovin odotettu päivä sitten vaan saapus, vaikka se sillon elokuussa tuntus kun tän ajan sai, että siihenhän on vielä niin ikuisuus! Mitä lähemmäs päivä tuli, sen vähempi sitä jännitin, odotin tottakai mutta pelkällä hyvällä. 

Siinä aulassa kun odoteltiin, alko vatsassa jännitys oikee kunnolla ja sillä sekunnilla päästiinkin sisään. Onneks oli aika heti aamusta ja vastassa tällä kertaa oli kaks oikeen ihanaa kätilöä. Kerroin näistä meidän huonoista ultrakokemuksista ja nyt sitten menikin niin päin, että toinen niistä oli harjoittelija ja teki sen koko saman tutkimuksen tän ensimmäisen kätilön jälkeen, joten saatiin pikkusta ihastella ihan tupla-ajan! Kätilö selitti koko ajan mitä se tutkii, mitä se näkee, missä on mikäkin ja mitä tapahtuu. Oli ihana nähdä kun pikkunen pisti oikee kuunnon muuvsseja menemään eikä millään meinannu pysyä paikallaan. Facepalmailtiin ja ihmeteltiin varpaita, availtiin suuta ja heristeltiin nyrkkejä. Ihanaa. <3 Myöskin se, että tunsit ja näit liikkeet samaan aikaan oli iha mieletöntä. 

Kaikki jutut oli ihan niinkun pitääkin olla. Ja saadaan jäädä odottamaan tervettä pikkusta maailmaan. Kyllä sitä hiukan mukavimmin mielin jatkaa etiäppäi, kun joku sen sulle näyttää ja kertoo, että kaikki vastaa raskauden kestoa ja asiat on hyvin.

Ja kyllä se nyt siltä näyttää, että meijän perheestä tulee miesvoittonen. Ihan mahtavuutta! Ei kyllä yhtään ollu epävarmaa mitä siellä jalkojen välissä seilaili. Se on vaan ihmeellistä, miten oma mieli voi olla niin väärässä. Mun pää meni kyllä ihan sekaisin koko ajatuksesta, mutta siis pelkällä hyvällä vaan. Se sekasuus kuitenki unohtu sillä hetkellä, kun näki sen onnellisen hymyn miehen kasvoilla! <3






lauantai 19. lokakuuta 2013

Pikaista uutisointia

Voi taas kaikkea uutta ihanaa. Yllätys vaan, että olin taas perjantaiyön yksin kotona, kun huomasin illalla sänkyyn mennessä selällään maaten joidenkin voimakkaimpien potkujen näkyvän jo selkeästi ulospäin. Oli pakko soittaa miehelle tästä uutisesta, ja sitä manausta taas kun ei oo itse paikalla! Mitäs onnistuu aina olemaan poissa kun kaikkea uutta tapahtuu. No okei, eipä hänellä tainnu taas paljon olla vaihtoehtoja tilanteeseen, mutta kuitenkin. Toivon mukaan hän pääsis mukaan tähän uuteen ihmeeseen vaikkapa jo tänä iltana, ettei tapahdu samallalailla kun ensimmäisiä kertoja doppleroinnissa. Löysin sydänäänet yksin ollessa, mutta yhdessä ollessa siitä ei aluks meinannu tulla mitään.

On kyllä niin jännää, että joku kasvaa susta ja elää sun sisällä, tunnet sen liikkeet ja se aistii susta kaiken. Aika huisia pakko myöntää. Varsinkin kun kaikki on niin uutta, ihmeellistä ja tapahtumassa ensimmäistä kertaa. 



keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Hankintoja

Yölliset vessareissut on kyllä inhottavimpia asioita tällä hetkellä. Sitten oon vielä lukenut, että ne lisääntyy noin kakskytkertaseks loppuraskauteen mennessä, että ei kiitos. Joudun nyt jo johonkin lähdettäessä tekemään näitä vessasuunnitelmia, jotta se ei pääse ihan ylitsepääsemättömäks. Mutta kuitenkin, mun pointti oli kertoa maailman parhaimmasta ostoksesta kuin yövalo vessaan! Ei oo ihan mieltä ylentävää kesken unien, kun viis halogeeniä pamahtaa silmille suoraan pimeydestä tultaessa. Ja miksen ole laittamatta valoa vessaan? Just siks, koska mulla on myös pimeysongelma. Eikä se oo ongelma ulkona, vaan just sisällä. Kyllä mä sokkona sinne menen, mutta asiointi pimeydessä ei oo mua varten. Varsinkaan, kun alettiin taas kattomaan Walking deadiä, tai se ei ainakaan helpota tätä ongelmaa. Hiton zombiet.





Kodin 1:stä löyty tommonen ihan perus, pieni, just sopivasti valaseva valo. Ja on kyllä helpottanu öisin suunnattomasti, eikä mene unet.

Toinen hankinta mikä tehtiin sunnuntaina vauvalle oli tämmönen unilammas. Mun oli ihan pakko kun näin sen. Se laitetaan vauvan sängyn viereen ja se päästää erilaisia rauhottavia ääniä. Lisäks se oli niin söpö etten voinu jättää sitä kauppaan.








Nyt mua vaan ihan hirveesti alko jännittämään että kai vauvalla vaan on kaikki hyvin? Kun luin kuinka tarkkaa tietoa pikkusesta saa sielä rakenneultrassa. Luulin että se menis jotakuinkin niin, että juu kaks kättä, kaks jalkaa, joissa kaikissa sormet ja varpaat.. Huh hei. No siihen ei oo enää kun kaks viikkoa, mikä tuntuu tosin pitkältä ajalta mutta eiköhän se mee yhtä nopeesti kun tähänki asti. Mies tosta ultrasta on puhunu, odottanu ja jännittäny siitä asti kun se aika saatiin sillon rv 11. Itse ei edes pystyny miettimään asiaa niin kauas vielä. 
Toivon vaan hirveesti, että kaikki on niin kuin pitääkin..



maanantai 14. lokakuuta 2013

Uusia tuulia(ko)

Vitsit. Jotenki alkaa tuntumaan, että kaikki palaset loksahtais paikalleen. Saatiin miehen kämppä myytyä, joten seuraavaks sitten alkais oman kämpän metsästys ennen masukin saapumista maailman (lisää kämppäasiaa toisessa blogissa, Vade mecum). Ja samaan syssyyn muhun otti s-postilla tosi mukavan olonen parikymppinen neitokainen yhteyttä että olis kiinnostunu äitiyslomasijaisuudesta! Vaikutti todella potentiaaliselta ja meidän pitäiskin sitten nähdä toivottavasti jo tän viikon puolella. Soittelen hänelle huomenna ja kattotaan jos selviäis sillon enempi sitten. Voi ihanaa jos kaikki menis näin kivuttomasti! 

Mahaakuvaa on kanssa pitäny laittaa iät ja ajat. Tää nopeesti otettu kuva peilin kautta saa nyt luvan kelvata, kun täällä liikkeen koneessa ei toimi toi kortinlukija, enkä saa järkkärikuvia tähän koneeseen siirrettyä, kun en löydä sitä itse piuhaa mistään (yllättävää!). 



Löysin kuvaa myös ennen raskautta. Noi kuvat tykkää heittelehtiä ihan miten saattuu, enkä siis saa edes kuvatekstiä näköjään laitettua, mutta siis vasen on nyt rv18+1 ja oikea on sitten ennen raskautta. Mahdankohan saada ikinä tota mahaa takas..? Ja hahah, en oo itte huomannu rintavarustuksessa minkäänlaista muutosta, mutta onhan sitä tapahtunu! :D Pikkasen. Voi veljet.
Ja tähän päästyämme voin kerrankin todeta ihan oikeasti tarkoittaen; mulla ei oo _mitään_ päällepantavaa!! Venyttelen vaan vanhat vaatteeni kamaliks niin kaipa mä sit joskus saisin uusia.



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Onnen kuplia

Hui kuinka jännää. Iltasin sänkyyn mennessä kun hieman rauhotun, on tullu tavaks hiukan tunnustella oisko masukilla vauhti päällä. Ihan yksittäisiä pieniä liikkeitä olen tuntenu, mutta perjantaina oli ekaa kertaa masussa kyllä möyrintä päällä. Ihan kun perhosia olis lennelly vattassa. Aika hentoisia tuntemuksia, mutta tunnettavissa kuitenkin! <3 Voi tätä onnea!

Joinain päivinä tulee näitä onnenpuistatuksia kun tajuan, etten vaihtais elämääni mihinkään. Okei, asunnon vaihtaisin ja koirankin joinain päivinä, mutta muuten en vaihtais sekuntiakaan. Asiat on niin miten oon pitkään niitten toivonu olevan. Lapsi/a siihen unelmaan kuuluu, mutta yks on nyt ainakin hyvällä tulollaan! Vielä kun löydettäis se ihana asunto jostain ihanasta paikasta ja tosta sekopää koirasta kuoriutuis puolessa vuodessa jotain ihanaa. Sitte kaikki ois bueno!

Perjantaina käytiin Vauvatalo Johannassa sivistämässä itteämme vaunu ja turvakaukalo asioilla. Mentiin sinne pää pyörällä ja lähdettiin sieltä vielä enemmän sekasin kaikista asioista. Hiukan selvis, että Emmaljungan yhdistelmävaunut haluttais ja itse ihastuin siihen City cross -malliin. Tais noista olla se kevyin ja ketterin, ainakin myyntipuheiden perusteella. Kunhan on isot renkaat ja umpikumia, ettei tartte niitä pumppailla hirveessä kiireessä ja ärsytyksessä. Ja mä kun olen tämmönen väritarkka ihminen, niin se vaunujen väri on se pääjuttu, ja ulkonäkö muutenkin. Mustat tai harmaat ois jees, itte ihastuin niihin vaaleisiin, mutta järkihän sen myös sanoo ettei vaaleita rattaita! Myös vaunuihin saatava turvakaukalomahdollisuus oli noissa, mikä on hyvä juttu!

Eilen myös tilattiin lastenhuone.fi:stä sitteri ja leikkimatto (linkki), kun tää itse kauppa josta niitä sais on jossain Valkeakoskella ja taisko toinen eri liike olla jossain Espoossa. Oli siis helpompi tilata ne sitten ja katsoa millaset ne on. Nyt sitten ei vaan saa enää kattella noita asioita, vaan keskittyä muihin hankintoihin. Tota Mamas&Papas -sarjaa meinaa en oo ainakaa missään törmänny että löytyis täältäpäin. Ja jos löytyy, niin saa toki valaista typerää!

Nyt ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille, nautitaan tähtitansseista ja pakkohan se on bb-finaaliakin vähän seurata.



torstai 10. lokakuuta 2013

Paha paha hakukone

Oivoi. Mun pitäis ihan tosissaan lopetella tätä mun googlettelua. Itkua ja pahaa mieltähän tää vaan aiheuttaa. Tällä kertaa oli pakko käydä googlailemassa miltä 17 viikkoinen sikiö mahtaa näyttää. Oletin vaan löytäväni animaatiokuvia ihanista pikkusista. Puristuksen tunnetta rinnassa aiheutti blogi nimeltä Caleb's Ministry. En blogia lukenu oikeestaan sen enempää kun tuon yhden jutun verran. Mulle tosta jutusta mun englannintaidolla ei selvinnyt muuta kun, että tää Caleb syntyi rv 17+4 (samassa päivässä tässä mennään itse). Se mitä ja miksi on tapahtunut, ei selvinnyt kun en lukenut aiempia enkä myöhäisempiä postauksia. Saa katsoa, mutta jos oot kovin herkkä niin en välttämättä menis suosittelemaan..

Linkki blogiin

Voi paha mieli, miten pieni makaa suu ja silmät auki. Mitä itse tossa tilanteessa tekis, miten ikinä selvisin tosta tässä vaiheessa? Sanattomaksi vetää.

Älkääkö vaan kysykö miks tänne postailen tollasia, en tiedä. Ehkä oon sen verta paska ihminen, että haluan jakaa pahan oloni muiden kanssa..



keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Alkuviikkoa

Maanantai 7.10.

Tää aamu on alkanu hyvin herkissä fiiliksissä. Sain la-su välisenä yönä rakkaalta ystävältä viestin, että vedet meni. Jollain lailla ihan hyvä, että näin viestin vasta aamulla, koska eihän mua nukuttanu enää ollenkaan sen jälkeen. Laitoin takas tsemppiviestin ja sitten jäinkin koko päiväks oottelemaan ihania uutisia. Vähän väliä tuli vilkuiltua kännykkää josko nyt olis tapahtunut. 
No eilinen yö sitten meni vähän samoissa fiiliksissä. Koko ajan alitajunnassa oli asia mielessä ja vessaan noustessa oli taas pakko kurkata joko olis uutisia tullu, silläkin uhalla että nään sen hiton kellon jos se on jotain 5, niin siitähän se vitutus alkaa kun tietää kohta kellon soivan. Taikka olis uutisia tullut, ei olis tullu enää unta. Ei se ollu ko onneks 02:04, mutta ei viestiä.
Tänä aamuna oli pakko laittaa jo, että eikö vieläkään mitään? No tulihan sieltä viesti että yöllä hiukan ennen kolmea oli komea pikkumies saapunut maailmaan. Itkuhan siinä pääs. Outoa, meinaa en yleensä reagoi noin vauvauutisiin, ehkä kuitenkin kun on niin rakas ihminen kyseessä niin kyllä se pistää herkäks. Ja no sanottakoot että ehkä tää oma raskaus on osasyyllisenä näihin herkistymisiin. Ja se kun itse niin odottaa tapahtuvan jo omalle kohdalle, millään ei meinas malttaa odottaa kevääseen asti että saa oman käärön syliin. Ollaanhan tässä kuitenkin jo muutaman viikon päästä puolessa välissä, että on tää aika kyllä menny hyvin hyvin nopeesti tähänkin asti. 

Noista herkistymisistä ja mielialavaihteluista hiukan. Kun olen ihmetelly olenko ollenkaan raskaana, kun aina puhutaan, että on kovat mielialanvaihtelut ja voi itku päästä pelkästä vaippamainoksesta. Mä en taas allekirjota tota yhtään, päinvastoin! En oo ärsyynyt yhtään nii paljon kun ennen raskautta. No okei, ehkä se lapsettomuus otti koville mikä myöskin lisäs mun ärsytystä jonkin verran. Vaikken voi kyllä yhtään sanoa että me tapeltais oikeen millonkaan. Pikkuärsytyksiä nyt tulee aina ja outoahan se olis jollei tulis. Itte tuppaan olemaan aika tempperamenttinen ja mies on luojan kiitos sitä ihan toista maata. Välillä pistää ärsyttämään sen rauhallisuus erilaisissa tilanteissa. Tää voi olla vastaus siihen, että mä ehkä tappelen kuuroille korville ja toinen vaan kestää mun humputukset. Nojuu, onneks nyt sitten näin jossain jonkun tekstin, missä koko aukeama paasattiin näistä mielialavaihteluista ja viiminen teksti oli jotakuinkin että: "Jotkut naiset eivät koe mielialavaihteluita ja voivat kokea raskauden ajan jopa euforisen olotilan". Ton mä allekirjotan. Hälläväliä-asennetta löytyy, enkä oo jaksanu stressata sellasistakaan asioista mistä mun olis tässä hetkä sitten pitänytkin vähän stressata.

Keskiviikko 9.10. 

Kävin eilen kirjastossa katsomassa josko löytyis lapsettomuudesta kirjotettu surullisen hauska romaani, Vauvahorkka. No ei ollut, mutta löytys kauan kaipaama Suuri äitiyskirja. Olen meinannu sen tilata pitkän aikaan, kun aina 9 kuukautta -lehden välissä on siitä mainoksia. Veikkaan kuitenkin että kun olen sen nyt selannut läpi, en sitä enää niin hirveästi tarvitse. Ensimmäisen lapsen ja raskauden kanssa sitä varmaan haluaa haalia tietoa niin paljon kun vaan jaksaa, mutta se voi olla että helpottaa toisessa ja kolmannessa raskaudessa. Kaikki on jo jollainlailla tuttua ja aiemmin koettua. Vaikka onhan kaikki raskaudet ja lapset erilaisia, eikä niitä pitäis vertailla keskenään ainakaan niin, että huolestuis joistain asioista "kun sen kanssa oli näin, mutta nyt ei ole".

Sitten lainasin Minna Kiistalan Minä en sitten muutu - odottavan äidin tunnustuksia. 

"Minä en sitten muutu on hauska, tarkkanäköinen ja rehellinen kirjoitus ensimmäisen lapsen odottamisesta. Kolmekymppinen Minna Kiistala murtaa myytin seesteisyyttä säteilevästä odottajasta ja kertoo suoraan ja kaunistelematta, millainen fyysinen ja etenkin henkinen koettelemus ensimmäinen raskaus on.

Kirjassa seurataan lapsentekoprosessia piilevän vauvakuumeen syttymisestä ja lamavauvan tekemisestä aina raskauden viimeisiin päiviin saakka. Kiistala kertoo itseään säästelemättä tunteistaan, olivat ne sitten pelkoja identiteetin ja parisuhteen tuhoutumisesta tai kiukkua siitä, että varpaankynsien lakkaaminen ison mahan kanssa on täysin mahdotonta. Odotusaikaan mahtuu synkkiä epätoivon hetkiä ja hillitöntä iloa – sekä monta vakuuttelua siitä, että ”minä en sitten muutu”.


”Tätä kirjaa ei kirjoitettu seesteisinä äitiyslomapäivinä vauvan päiväunien lomassa vaan raskauden kuohunnan keskellä. Paapomisen, hyvää tarkoittavien neuvojen ja sadististen rajoitusten keskellä minun oli pakko raivata tilaa omille tuntemuksilleni. Ne eivät ole aina kaunista luettavaa, mutta pyrin olemaan niin rehellinen että hävettää.”"


Kirja ei ole mikään kovin pitkä, joku parisatanen. Puolet meni hujauksessa eilen kun jäi ihan kiinni koko kirjaan, yritin vähän säästää myös tähän päivään etten heti ahnehdi kaikkea. Suosittelen. Hymy nousi kasvoille monet kerrat ja kirjaan puoleen väliin asti olen voinu samaistua moneen asiaan, ehkä kirjan loppupää on vaan totuuden sanoja tulevaan koitokseen. A-pua?



perjantai 4. lokakuuta 2013

Ravintolisiä

Mua on kovin alkanu kiusaamaan öisin pohkeiden suonenvedot. Tosi inhottava tunne herätä vähän väliä niihin. Onneks oon aina heränny siihen heti niin oon saanu sen laantumaan ihan vääntämällä pohjetta toiseen suuntaan, eikä oo vielä päässy oikeen kunnolla juntturaan, koska siinä ei oo ikinä itku kaukana! Ostin viime viikolla magnesiumia ja otinkin sitä muutamien päivien ajan, enkä muista noiden kiusanneen mua niinä aikoina, mutta sitten se on jotenki taas jääny niin on tullu kivut takas. Samalla ostin Omega-3 -tabletteja, kun on niitäki pitäny ostaa monet monet kauppakerrat. Tommoset vaan tuppaa aina unohtumaan, kumma kyllä. 



Noitten lisäks oon pyrkiny päivittäin syömään noita monivitamiinitabletteja. Alkuraskaus menikin hienosti, mutta sitten taas..niin. Oon noita kyllä tän parin vuoden aikana syöny vähintään epäsäännöllisen säännöllisesti. Aluks söin kyllä toisen valmistajan tuotetta, mutta tuon muutaman euron halvemman hinnan vuoks vaihdoin tohon ja ehkä vielä enemmän sen vuoks, että noi on mukavemman mallisia niellä kun ne toiset pyöreät. 

Lapsesta asti oon ollu tosi huono kaikkien tablettejen syömisessä. Kyllä se siinä teinivuosina sitten parani ja oon tähän asti voinu ihan hyvin saada buranat sun muut alas ilman jäätävää kakomista ja yökkimistä, kunnes sitten nyt. Olin alkuun suht pahoinvoiva kaikkine oksenteluineen ja yökkimiseni. Kuulostaa tyhmältä sanoa, mutta pelkää röyhy saa mut välillä edelleenkin yökkimään. Mies sitä naureskelikin kerran kun syömisen yhteydessä röyhyn tullessa yökkisin kädet suun edessä valmiina lähteä juoksemaan vessaan. "Mitä ihmettä sä oikeen teet?" Hmph. Oikein kaunista! Joten mun aamut nykyään alkaa kauheella taistolla saada noi sadoilta tuntuvat tabletit alas suht kivuttomasti. Jollain lailla hiilihapollinen juoma auttaa tossa hommassa kovin. Että kiitos niille siitä. Ja luojan kiitos noi magnesiumit on sentään pureskeltavia.

Huomenna taas mennään lihoomaan, kun näen ihania kavereita ruoan merkeissä. Oon tässä hyvin saanukki paastottua viime neuvolakerran jälkeen. Noei, en oikeesti paastoa, puputan vaan kaikkea ällöttävän terveellistä.. Sain ehdotettua, että tällä kertaa mennään Svarte Rudolfiin syöppöttelemään. Siitä sitten en tiedä mitkä on muiden jatkosuunnitelmat, mutta kyllä mä voin johonkin istumapaikkaan mennä vellomaan. Mihinkään yökerhollisempaan paikkaan en kuitenkaan halua lähteä. Niinkun ei lähdetty viime viikonloppunakaan, kun serkun synttäreitä oltiin juhlistamassa. Me mentiin kiltisti kotiin karvapojan luokse. <3 

Joten omsnoms kaikille ja hyvät viikonloput! Tää rupeaa suorittamaan tämän ja huomisen päivän työt alta pois ennen viikonlopun alkua.



tiistai 1. lokakuuta 2013

16+2

Mä oon niin järkyttyny etten ehkä pysty kirjottamaan. Meillä oli aamulla neuvola ja btw oli taas pirun turhaa että mies oli mukana, kun ei siltä kysytty sanallakaan mitään. En tiedä muuttuuko ne sitten keski- ja loppuraskaudessa, mutta nyt nää kaks käyntiä on hänen kannaltaan ollu todella turhaa. Eikä sillä et hän olis asiasta valittanu tai sanallakaan sanonu, mut itteäni vaan häiritsee. Anyhow, mä niin pelkäsin sitä puntarille nousua, koska tiesin mun painon nousseen jonkunkin verran. Viime neuvola oli siis 1.8 ja näin äkkiä laskettua tasan kaks kuukautta sitten. Nyt huoh. Mun paino oli viime käynnistä noussu KUUS (6!!!) KILOA!! Kuus. Mä en voinu asialle mitään että siinä tilanteessa mun suusta pääsi "hyi helvetti!". Yritti se täti vähän siinä lohdutella, että yleensä niillä keillä on ollu voimakasta pahaa oloa alkuraskaudesta, on joutunu syömään enemmän mitä normaalisti, kun se helpottaa sitä pahoinvointia, jollon paino nousee alkuraskaudesta monesti jonkun verran ja sen jälkeen se tasaantuu, mutta se ei toden totta kyllä helpottanu tossa tilanteessa! Ette tiedäkkään minkä vierailun tein kaupan hevi-osastolle ton jälkeen, sekin jo ihan hävetti. Nyt loppu syömiset! Jumankauta.

Vauvan sykkeet oli hyvät 155 ja verenpaine oli kanssa hyvä 123/71. Sokerirasitustestin tulokset oli kanssa oikein hyvät, mutta joudun niihin kuulemma uudelleen keskiraskauden aikana, kun kuulemma pco-naisilla tää raskausdiabetes riski on suurempi. Mä jo niin luulin, että se oli sillä ensimmäisellä kerralla hoidettu. Oli myöskin kiva saada tietää oma veriryhmä, kun en sitäkään muistanu. Ja tää täti selitti siitä downriskistä meille tarkemmin, että meijän tapauksessa se riski on 1:39 000. Se oli hyvä tieto, kun ei se aiempi kuspäälääkäri maininnu mitään semmosesta. Muutenkin kerroin tästä miehestä, jolla oltiin se niskaturvotusultra ottamassa, että en suostu enää menemään hänelle uudestaan ja kuulemma ei tarvitsekkaan. Ja hyvä niin.

Nyt vaan jäädään odottamaan 31.10 saapuvaa rakenneultraa ja sormet ristiin, että saatais tietää kumpi sieltä tulee. Vaikka tyttöhän sieltä tulee, oon niin satavarma ollu siitä jo ennen raskautta. Sormustestin mukaan, mikä meille tehtiin muutama kuukaus sitten meille molemmille tuli sama tulos ja se oli tyttö-tyttö-poika-tyttö. Että näitä sitten odottelemaan ja toteuttamaan. Mä vielä sen toisen koiran haluaisin, niin kattotaas sitten joskus mimmosella minibussilla me pistetähä menemähä. Haha! Voi olla kyllä hymyt herkässä tollon..

Neuvolan jälkeen suuntasin vielä nokkani työkkäriin tekemään työnhakuilmoitusta äitiyslomasijaisuudesta. Pitäis kuulemma tänään tulla mol.fi:n sivuille. Sanoin joitain asioita mitä haluan siellä näkyvän ja lukevan, mutta muuten annoin osaavalle henkilölle vapaat kädet. Toivotaan kovin että toi kantais hedelmää ja saisin itelleni ihanan vuokralaisen!




perjantai 27. syyskuuta 2013

Sydänääniä ja työjuttuja

No vooi höntti. Yritin ensimmäistä kertaa nauhottaa koneelle noita sydänääniä tuolla dopplerilla ja vihdoin viimein pitkän säätämisen jälkeen sain ton mikkisysteemin toimimaan ja sainkin nauhotettua. Ne kyllä on ihan oudon kuulosia koneella kun rutisee ja surisee hirveesti. Että kivempi kuunnella siis ihan noilla kuulokkeilla pelkästään. 

On tainnu pikkasen kohtu nousta tuolta lonkkaluiden välistä, kun äänet kuulu paljon ylempää ja nyt ne kuulu jopa ihan keskeltä vatsaa, kun ennen on löytyny vaan vasemmalta puolelta eikä edes oikealtakaan ollenkaan, paitsi nyt. Eikä ollu enää pelkkää viuhviuhviu vaan melkeempä pampampam -ääntä. Ehanaa! <3 Voi pikkunen. Voi ihanuutta.

Nojuu, sittenhän mä yritin saada ton yhden nauhotteen tähän ladattua, mutta enhän mä osaa kun ei se ole kuva eikä se ole video, ei se hyväksy sitä kumpanakaan. Että en sitten tiedä onko se mahdollista ollenkaan, eikai sitten.. Mieskin on vanhempiensa luona yötä, kun jotain hommia auton kanssa, niin en voi siihenkään turvautua kun en osaa. Oon vaan tämmönen käsi kaiken tietotekniikan kanssa, ei voi mitään. 

Tänään btw otin yhteyttä mun vanhaan opettajaan, jolle syntys lapsi kesäkuussa, että mitä mä teen kaikkien yritysasioiden kanssa. Niin sain häneltä monta hyvää vinkkiä ja ajatusta mistä lähteä liikkelle ja mitä tehdä tulevan vuokralaisen kanssa. Soitin jopa työkkäriin et sais auttaa mua tosiaan sen työilmotuksen kanssa, mutta se oli menny jo kiinni, niin maanantaina sitten uudelleen. Tiistaina olis vaan hyvä päivä kun on vapaata ja meillä aamulla 8 aikaan neuvola, niin voisin siitä sitten kipitellä suoraan sinne autettavaks. Melkeen jo ajattelin että kyllä sielä varmaan aikaa on, kun ihmiset on töissä aina päivisin, mut sitten taas tajusin.. Hyvä minä. Lahopää musta on tullu ja jos pahemmaksi menee, niin en välttämättä halua itte olla paikalla kokemassa sitä. Pelottaa ihan.  




keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Megasekametelisoppaa

Tänään aamulla oli se sokerirasituskoe. Juu, eli meni juurikin näin, että olin kuvitellu homman paljon kamalemmaks mitä se todellisuudessa oli. Mua kyllä helpotti ihan hirveästi, kun kaveri lupautus itse tulla mun seuraks sinne labraan ja se koko odotusaika pelailtiin tabletilla lautapelejä. Meni aika ihan hirveen nopeesti! Eikä se sokerilitkukaan mitenkään ollu edes pahan makusta, maistu joltain sokerin ja sitruunan sekotukselta. Ehkä ennemminkin se jännitti että se vaan pysyy sisällä kun ei ollut syöny kuitenkaan 12 tuntiin mitään, eikä jollainlailla raskausaikana oo kauheesti toi makea maistunu. Ainakaan mitenkään samanlailla kun aina ennen. Oon ollu niin perso makeaan, mutta nyt on muuttunu makeen syöminen kamalaksi pahaksi oloksi. Sekin autto vähän kun loikoiltiin siinä odotussohvalla löysän näkösinä, mutta pääsi hieman kyljelleen rauhottumaan niin autto. 

Lääkärin jälkeen suunnattiin äkkiä äkkiä syömään jotain hyvää. Ricon häränrintapalat mustapekkojuustokastikkeessa kruunas hyvin sen rasituksen. Ja kun Myllyssä oltiin ja vihdoin sinne asti taas pääsin, ostin nyt äitiysfarkut H&M:stä. Voi että on ihanaa kun ei purista eikä kiristä mistään, kun alkaa olla niin ettei mene enää mitkään vanhat housut vatsalta kiinni. Jollain lailla ihmeen nopeesti vatsa kasvanu verrattaessa joihinkin kun ei esimerkiks rv 15 näy melkeen mitään vielä. Niin että mimmonen jättiläinen sieltä mahtaa sitten olla tulossa. Jotenki itse olin odottanu sen näkyvän vasta joskus rv 19-20. Tai ehkä oon sitte vaa syöny mahani isoks ja turvonneeks..

Samalla reissulla tuli käytyä sielä Body Shopissa, josta kun löydettiin se kaakaovoisticki, niin tää myyjä hyökkäs heti tiskin takaa että "ai raskausarpiin vai?". Selitti just että toi sticki tai sitten se kaakaovoi voidemaisena, että se ei oo sama minkä näistä rasvoista ottaa, kun ne poikkeaa koostumuksiltaan niin paljon. Eikä se haissu yhtään pahalle kun sitä haistoin. Ja päädyin sitten siihen voidemaiseen, kun myyjä selittii et se sticki voi tuntua vähän kovalta kun sitä levittää vatsalle, että toi toinen on mukavemman tuntusta ja kivempi levittää. No kotona sitä kun laitoin niin uuuh, kiiva haju. Ja se jäi käsiin ja haistoin sen vatsalta asti koko ajan. Miten se voiskin haista niin paljon eriltä kaupassa kun kotona, mutta mä yritän sitä nyt ainakin käyttää edes joskus. Ajattelin apteekista hakea vielä jotain hajuttomampaa rasvaista voidetta tai sitten ihan jotain raskausarpiin tarkotettua litkua. Sama se, kunhan haju on siedettävä.

Lauantaina pitäis serkun synttäreille lähteä, mutta täytyy sitä baariin lähtemistä katsoa sitten ihan oman jaksamisen ja mielen mukaan, että jaksaako sitä lähteä kattomaan humalassa keikkuvia ihmisiä. Vaikka tää kyllä melkeen taitas jäädä sitten viimisiks kerroiks ko mihinkään tollasiin viittii enää mennä. Kyllä ens viikollakin pitäis Jyri, Sussu ja Nelli kanssa nähdä ja yleensä se on ollu syömisen kautta johonki juottolaan istumaan, ehkä se sitten jää viimeseks. Kun en haluais, että kukaan kattoo että ton paikka ei ole täällä, vaan lähtis kotios jo. Tiedän meinaan, että mä itse katsoisin niin. 

Ja niin, yks asia mikä mua ärsyttää. Kun.. ihmiset tyrkyttää omia vanhoja vauvan tarvikkeitaan. Ei jumankekka mä itse ostan juuri sellaset kun mua itseäni haluttaa, eikä vaan että mun pitäis ottaa tolta noi tommoset kun se nyt niitä tarjoaa. Perkele. Ensinäkin, mä en tuu kestämään niitä lasten puna-sini-viher-kelta-lila-oranssi-yhdistelmävärejä. Ihan kun joku ois tullu oksentamaan värejä meijän olkkariin. Ei ei ei. 
Meillä tulee niin olemaan kaikkia neutraaleja värejä ainakin näin aluks ja ehkä pikkuhiljaa, todella hiljaa alan tottumaan kaikkiin ihme väreihin sisustuksessa, jollon alan niitä hyväksymään. Ja on ihanaa kun tällasille värivammasille ihmisillekin on suunniteltu kaikenlaisia tarvikkeita. 

Itse kun miettii, että haluaa sellasia tarvikkeita mitkä menee sitten molemmille, eikä kaikki oo joko vaaleensinistä taikka punasta. Kuitenkin jollei se meistä oo kiinni, tiedossa on enempi kuin yks lapsi.

Muutamia tulevia ostoksia ihanasta Mamas&papas tuotesarjasta:


Mamas&papas capella star -sitteri (linkki)

Mamas&papas honey bear -leikkimatto (linkki)

Linkki googleen kattomaan kaikkea ihanaa sarjasta löytyvää, tästä!

Vauvansänky tulee olemaan Stokken Sleepi mini -sänky valkosena



Noi kolme ensimmäistä väriä olis juuri sellasta mikä miellyttää, mutta suomesta ei kuitenkaan löydy kun valkonen, pyökki ja pähkinä. Tai jos joku tietää mistä noita kahta muuta väriä löytää, niin saa vinkata mielellään!

Vielä viiminen juttu mikä ärsyttää itsessään. Oon nyt aina ollu suhteellisen pölö ja puhun ensinäki mitä ihme juttuja, mut tuntuu et tää pölöys on kasvanu moninkertaseks nyt tän muutaman kuukauden aikana. Sanat häviää ja jutut jää kesken, mieli harhailee ja musta on tullu kömpelö. Edellispäivänä kastelin liikkeessä kukkia ja sieltä peruuttaeesa mun vasen jalka jäi oikeen jalan alle (?) ja kaaduin sitte suoraa selälleni. Ei muuten, mutta tajusin et mun takana on jossain pöytä, eikä ollu sitten ko joku 5 senttiä pöydän reunaan matkaa. Siinä olis voinu sattua kivasti. Tuli tämäkin vaan mieleen, kun kävin tossa pesemässä kädet vessassa ja katoin peiliin ja pumppasin saippuapumppua kerran eikä tullu mitään, muutaman kerran lisää ja vielä muutaman, no sitte tuliki pieni tilkka. Onneks katoin käsiä pestessä alaspäin, meinaa oli sitte kaikki pumpatut saippuat lentäny suoraan paidalle. Jes. Pitihän se näinki käydä.

Ehkä tässä on purnausta taas tarpeeksi yhdeksi kerraksi. Jatkan taas myöhemmin kuten huomaatte suurten huolieni jakoa. Tack och adjö.



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ärsytystä ja odotuksia

Kaikki on jotenkin niin paljon muuttunu. Mun omassa päässä siis, enkä tykkää siitä yhtään.

Sillon yritysaikana tuli paljon paljon googlailtua ja kaikenmaailman foorumeita selailtua erilaisista oireista ja ongelmista. Ymmärrettävää varmaan sinänsä, mutta sillon mä esimerkiks kiukustuin mielessäni siitä, kun joku alkuraskaudessa oleva äiti valitti siitä kun ei oo vielä mitään konkreettista ja kaikki on vielä epävarmaa. Itse kun mietti, että sä sentään hitto vie voit tulla raskaaksi ja olet nyt raskaana, älä valita! Tai kun joku valitti siitä, että on huonoa oloa ja väsymystä, niin paha mielihän siitä itselle tuli, kun itse olisi noista oireista antanu ihan mitä vaan. Mun suusta on varmasti monet kerrat kuultu, että jos mä joskus tulevaisuudessa valitan joistain raskausoireista niin ole hyvä ja tinttaa mua, että ethän sä muuta ole halunnu muutamaan vuoteen kun noita oireita, joten kestä ne kun nainen!

Nojoo, siis mähän en olekkaan valittanu pahoinvointiani, väsymystä, selkä- ja vatsakipujani ollenkaan. Hävettää ihan. Niin että valivali sitä ja valivali tätä.. Eli nyt mä toisinsanoen itse kuulun näihin mua ennen ärsyttävien naisten pariin. Mutta siihen ehkä liittyy se, että nyt ymmärrän tätä olotilaa paremmin ja miltä nämä asiat tuntuu, kun ei ole enää vaan pelkästään sitä odotusta omasta mahdollisesta raskautumisesta ja ne vihan ja katkeruuden tunteet on väistyny pikkuhiljaa tieltä. Olen kyllä ollut ilonen muiden raskauksista matkan varrella, mutta tottakai se aina sattuu, että miksei me onnistuta. Ja näin jälkeenpäin ajattelen, että ehkä osataan arvostaa joitain pieniä asioita paremmin kun on joutunut käymään tiettyjä asioita ja kysymyksiä läpi. Mulle se matka oli aikaajoin todella raskasta ja uuvuttavaa, vaikka se kestikin suhteellisen vähän aikaa jos aletaan vertaamaan joihinkin muihin pareihin. Mutta se tietämättömyys siitä, että kuinka kauan se mahtaa kestää oli se kaikista pahin.  Ja se pelko tähän, että jos käy niin, että homma jatkuu vuosia eteenpäin, niin miten meille mahtaa käydä. Miehen jaksamista en koskaan epäillyt, mutta omaani kyllä. Vaikkakaan eihän se kumppani siinä se piru ollut, vaan ennemminkin ne omat ajatukset ja oma mieli. Loppujen lopuksi oon vaan niin onnellinen että toi kaikki on mahdollisesti ohi ja meitä on nyt siunattu maailman ihanimmalla asialla mitä voin kuvitella. <3

Nyt ehkä hieman ilosempiin aiheisiin, kun odotuksiin. Oon meinaan huomannu miten paljon kaikkia eri asioita läpi raskauden odottaa. Odottaa vatsan kasvua hirmusesti ja niitä vauvan liikkeitä, kun kaikkihan kuitenkin on tapahtumassa ensikertaa, eikä tiedä miltä mikäkin tuntuu vai tuntuuko. Vaikka vauvan liikkeiden tuntemiseen mulla taitaa mennä monet viikot vielä. Kaikki on jotenkin niin uutta ja jännää ja samaan aikaan kaikki tuntuu ihan epätodelliselta. Nyt kun vatsan voi jo tuntea kädellä hellästi painaen ja mahalla maaten, tuntuu asia hieman edistyneemmältä.

Innolla jäädään myös oottamaan puolen välin rakenneultraa mikä herran jumala on lokakuun lopussa ja sehän on hitto vie aivan kohta!! A-pua. Miten aika meneekin niin nopeesti.. Toivon kovin, että saataisiin selkyys sukupuoleen. Vaikka mulla ollu vahva tunne jo ennen raskautta tytöstä, eikä se oo horjunu kertaakaan missään vaiheessa. Ja jos tieto pojasta tulee, menee mulla päänsisällä aivan kaikki uusiks aivan nimestä myöten kaikkeen. Eikä sillä  siis ole mitään väliä kumpi tulee, kunhan tulee ja on terve! En millään malttais odottaa kevättä vaikken nyt suoranaisesti sitä synnytystäkään odota, mutta eikai tästä muullakaan selviä. Täytyyhän se sieltä ulos pusertaa ja jollain lailla mietin, että on ihanaa kun ei tiedä mitä kamaluutta sitä odottaa, mutta toisaalta ehkä se helpottais kunhan tietäs miltä se tuntuu ja että kyllä siitä selvitään. Muutkin.

Mun piti vielä kirjotella omasta värivammaisuudesta kaikkiin erilaisiin lastentarvikkeisiin, mutta taidan kuitenkin jättää sen muuhun kertaan ja lopettaa purnaamiseni nyt tähän.